maanantai 29. elokuuta 2016

Riettailtiin Riisillä

Norjasta palattiin takaisin Kemijärvelle. Alkuun mietittiin, josko jäätäisiin vielä pariksi päiväksi Saariselälle, mutta ei. Siellä oli alkamassa Jänkhällä jytisee -motoristitapahtuma ja kylän raitti vilisi ihmisiä. Painettiin kaasua ja jatkettiin matkaa. Ja hyvä niin, oltiin aika puhki koko porukka.

Muutama päivä lepoa ja leppoisaa lenkkeilyä lomakodin kulmilla, ja jo teki taas mieli reppuretkelle.



Viimeisen lomaviikon sää näytti olevan vaihteleva, välillä oli aurinkoisen lämmin ja kohta jo satoi. Pähkäilin päiväretkikohdetta, minne ajaa, millainen maasto, miten pitkä...lopulta päädyin Posion Riisitunturille. Sinne olin monesti suunnitellut patikkaa, mutta jostain syystä se oli aina jäänyt. Nyt sinne. Aamu oli tihkuisen harmaa, mutta minkäs kelille voit. Pakkasin reppuun päivän eväät ja kameran, nappasin matkaan Tilkon ja kohti Posiota. Unna jäi isännän kanssa kotimieheksi. Halusin lähteä vain Tilkon kanssa, jotta se tottuisi ja oppisi kulkemaan rauhallisena yksin reissun päällä. Yhdessä kun karvakasat intoutuvat välillä touhuamaan ihan omiaan...

Riisitunturin portti

Matkalla satoi kunnolla ja mietin jo, että oliko tämä kuitenkaan hyvä idea. Onneksi Riisitunturin parkkipaikalle saapuessa pahin sade oli ohi, vain pientä tihkua tuli taivaalta. Reppu selkään ja koiralle valjas päälle. Jostain syystä Tilko inhoaa valjasta eikä millään haluaisi sitä päälleen. Mutta kun valjas on puettu, niin se kulkee tosi hyvin eikä se haittaa koiran liikkumista millään tavalla. En oikein ole päässyt jyvälle, mikä siinä valjaassa oikein mättää. Meillä on parikin erilaista valjasmallia ja kaikissa koiran käytös on sama. Mielestäni valjaat ei paina eikä hankaa sitä mihinkään ja se kulkee niissä ihan hyvin. Silti sitä tympii niiden käyttö. Muut meidän koirat eivät ole ikinä käyttäytyneet noin oudosti valjaiden takia, siksikään ei oikein ymmärrä, missä vika. Periksi en meinaa antaa, koska mielestäni vaelluksella koiralla on oltava valjas!


Päätin kiertää reilun kymmenen kilsan pituisen Riisin Riettaan reitin. Se kulki vaihtelevassa maastossa ja oli ympyrälenkki. Alkuun reitti oli helppo kävellä, noustiin Riisitunturin huipulle tehtyä sorapolkua pitkin. Reitin alussa polun varrella oli aidoin ympäröity leveä kuusi. Sen nimi oli Tapion pöytä. Kuusi, joka kasvaa leveys- vaan ei korkeussuunnassa.

Tapion pöytä

Vaikka oli pilvinen sää, niin maisemat olivat aika huikaisevat Riisin huipulta. Rukan hiihtokeskus, Valtavaara, Yli-Kitkajärvi...vihreä ja sininen kilvoittelivat keskenään harmaan taivaan alla. Jossain kaukana näkyi myös nykyteknologia, tuulimyllyjä.




Tuulivoimaa
Täällä ylhäällä piti päättää, mitä reittiä jatkaa...riettailemaan oli meidän valinta :) Lähdettiin laskeutumaan alas tunturilta ja polku muuttui hetkessä tosi märäksi. Kun jatkettiin aina vain alemmas, oli polku jo muuttunut puroksi. Tilko kierteli ja kaarteli, minä seurasin perässä mättäältä toiselle. Ennen Riisijoen yli vievää siltaa oli edessä melkoinen lampare ylitettäväksi, mutta sen jälkeen polku lähti nousemaan ja maasto oli kuivempaa.






Kohta tultiin autiolle Uudenlammin laavulle. Matkaa oli kuljettu vielä niin vähän, etten jäänyt tähän pitämään taukoa. Hetken kuvailin ja mietin, että paikassa on jotain kumman tuttua! Sitten vasta hoksasin, että olin ollut helmikuun koiravaljakkoajossa tällä samaisella paikalla! Silloin maisema vain oli totaalisen erilainen ja tulosuuntakin oli toinen.



Helmikuinen laavu...


...ja ne re(t)kikaverit

Matka jatkui ja kohta alkoikin sataa oikein kunnolla. Pakkasin järkkärikameran reppuun ja kaivoin pokkarin esiin. Näillä jatkettaisiin. Maasto oli taas todella märkää ja toivon, että olisin laittanut kumpparit jalkaan. Ylitettiin suo, jonka keskellä oli vanha heinälato. Aikoinaan tänne on kerätty heinät talveksi kuivumaan. Ladon sisällä on kuvataulut kertomassa paikan historiasta. Meinasin jäädä evästelemään latoon, mutta sen 'lattia' oli pyöreistä oksista ja osittain veden alla, ei kiva.


Riisin heinälato

Noustiin taas ylöspäin ja eteen tuli reitin uusi linjaus. Maastossa näkyi jo kevyt painauma, missä uusi reitti tulisi kulkemaan ja se oli merkitty myös punaisilla nauhoilla. Rinteen puolivälissä oli laavupaikka, johon olin ajatellut jäädä. Laavulla oli pariskunta koiransa kanssa ja pysähdyin hetkeksi juttelemaan heidän kanssaan. Koira oli porokoira kuten Tilkokin ja hetken ne siinä nuuskuttelivat toisiaan. Jatkoin kuitenkin matkaa, halusin evästellä omassa rauhassa. Tein Tilkon kanssa oman eväsleirin rinteen notkelmaan ja keittelin siinä lounasta. Pahin sade oli ohi, mutta vettä tihuutti välillä. Mutta mikäs meidän oli siinä ollessa. Hyvä ruoka, parempi mieli ja matka jatkui.


Onkohan se mun ruoka?

Tiskari-Tilko


Riettaan uusi linjaus ja punainen merkki
Ihmettelin, kun kaikki pitkokset oli poistettu polulta, siinä ne makasivat pinossa polun varressa eikä reittimerkkejäkään enää näkynyt. Tajusin, että herttinen, olin jossain vaiheessa hukannut uuden reitin ja kuljin nyt vanhaa polkua pitkin. No, minkäs teet...takaisin en enää lähtenyt niitä etsimään vaan jatkoin kulkua kohti Riisitunturia. Auringonsäteet valaisivat Rukan, mutta toisaalta läheni seuraava saderintama. Kohta yhytinkin sorapolun ja suuntasin loppupätkän Riisin Ryläystä pitkin takaisin parkkipaikalle.

Aurinkoinen Ruka


Saderintama lähestyy

Lähes kaikki näkemäni kuvat Riisitunturilta ovat aina upean aurinkoisia ja talven tykkylumikuvat saavat sydämen pomppimaan. No, nyt olen käynyt Riisillä kaksi kertaa, ensin talvella tuhnukelissä ja nyt elokuun sateessa kahlaamassa märillä poluilla. Luulen, että annan paikalle vielä mahdollisuuden ja palaan taas talvella. Josko sitten keli suosisi minuakin ja saisin nähdä omin silmin sen, mitä muut ovat kuvanneet!



2 kommenttia: