Pykeija, Norja...koirien eka ulkomaan reissu

Näkkälästä matka jatkui Norjaan. Kun kerran oltiin liikkellä, niin reissataan sitten kunnolla. Tästä tulisi myös koirien eka ulkomaanmatka, helppo sellainen, koska kohteena oli Norja. Norjaan ei tällä hetkellä tarvita muuta kuin voimassa olevat rokotteet, sirun ja passin. Ja täällä kun ei ole edes mitään rajamuodollisuuksia, niin mikäs se on matkatessa.

Näkkälästä Kautokeinon kautta Pykeijaan asti oli tarkoitus ajaa. Karasjoella päätettiin koukata takaisin Suomen puolelle Karigasniemelle tankkaamaan ja syömään. Ajettu Norjan pätkä oli maisemiltaan tosi hieno, tie mutkikas ja korkeuseroakin riitti. Meikällä heitti vähän vatsassa... Karigasniemeltä jatkettiin Tenojokivartta Utsjoelle. Tämä rajatie Karigasniemi-Utsjoki välillä avattiin vasta vuonna 1983 ja sitä kutsutaan Suomen kauneimmaksi tieksi. Kyllähän maisemat ovatkin upeat. Norjan suuret tunturit, Tenojoki virtaa alhaalla laaksossa ja Suomen matalammat kukkulat, silmä lepää.

Vaikka  kaunista on Suomen puolella, niin miten se onkin, että kun raja ylitetään, niin maisemat muuttuvat jylhiksi. Ihan kuin raja olisi vedetty maanmuotojen mukaan. Suomelle lättänät alueet ja Norjalle korkeat tunturit, melkein vuoret. Nuorgamista mentiin taas rajan yli ja parin maisemien ihailutauon jälkeen saavuttiin Pykeijaan.

Paikkaa kutsutaan myös Pikku-Suomeksi johtuen sen historiasta. Suomesta lähti parisen sataa vuotta sitten väkeä paremman elämän toivossa kohti Norjaa ja jostain syystä väki asettui tänne, karulle kannakselle. Paikalliset puhuvat vieläkin suomea, paikoin vanhaa suomea kveeniä, joka muistuttaa meänkieltä. Täällä asukkaat ovat ylpeitä historiastaan. Kylällä on infotauluja kertomassa erityisistä paikoista ja niihin liittyvistä ihmisistä.



Esi-isien muistolle

 

Kylän kauniita taloja

Maasto ympärillä on puutonta, kivikkoista ja soista tunturiylänköä. Täysin erilaista metsäsuomeen tottuneille. Mutta ne maisemat...sanat eivät riitä kertomaan eivätkä kuvatkaan tee oikeutta paikan karulle kauneudelle. En ole koskaan käynyt Skotlannissa, mutta jotenkin se tuli ylängöistä mieleen. Ja kylän satama ja kymmenet kirkuvat lokit toivat mieleen tv-sarja Shetlannin saarten murhat.

 

Yövyimme pari yötä todella pikkuruisessa 9 neliön mökissä ilman mukavuuksia. Vessa, suihku ja keittiö löytyivät päärakennuksen alakerrasta. Tämäkin...karua ja kallista, mutta paikkaan sopivaa. Mökkipaikkaa ylläpitää oikein mukava Elsa, joka puhuu myös suomea. Hän antoi meille mökin, jossa oli koirankoppi pihalla, mutta eihän meidän kultamusut sellaiseen mene. Unna vähän ihmetteli myös yöpymismökin pienuutta. Kait se mietti, että miten pieniksi nää paikat oikein käy ennen kuin pääsee taas Kemijärvelle ;)

 

Siellä se on, meitin pikkuruinen ruskea hytte upeassa paikassa :)
 

 

Pykeijaan tultiin iltasella, joten päivä päättyi iltalenkkiin kylällä ja auringonlaskua ihaillen. Vaikka mökki eli hytte oli minimaallinen, niin sen sijainti ei olisi voinut olla upeampi. Meri ja ranta edessä, paljon lintuja ja jopa hylje pongattiin polskimassa rannan läheisyydessä. Oli outoa mennä nukkumaan kuunnellen meren ja lintujen ääniä. Koirat eivät äänistä olleet moksiskaan, uni maittoi niille. Mitä nyt Unna vielä syljeskeli näkkäläläisen poronluun palasia...

Samoilua tunturissa

Seuraava päivä valkeni kauniina, aurinkoisena ja yllättävän lämpimänä. Pakattiin reput ja lähdettiin tunturiin. Mitään reittisuunnitelmia ei ollut, kun ei paikastakaan oikein tiedetty. Noustiin tunturiin ja ihailtiin maisemia. Kylä, Varangin vuono, vastapäätä Vesisaari, Barentsin meri ja ulappa. Mitä tulisi vastaan, jos lähtisi kohti horisonttia..?

Kaunis keli houkutti nousemaan aina vain ylemmäs. Seuraava töppyrä näytti olevan ihan tuossa noin, mutta lähempänä huomasikin, että välissä saattoi olla ylitsepääsemätön suo. Kierreltiin ja kaarreltiin, noustiin ylös, laskeuduttiin alemmas, jotta pääsi taas ylös. Koirat kulki hyvin, kahlasivat suolampareissa ja istuivat välillä katsomaan maisemia. Ihan kuin nekin olisivat nauttineet silmänkantamattomiin ulottuvasta näkymästä. Varsinkin, kun silmiin osui jotain outoa...keskellä ei mitään oli futiskenttä!! Ylängölle nousi tie, jonka varrella oli muutama talo ja se tie päättyi vihreän futiskentän laitaan. Mystistä! Kuka täällä oikein pelaa ja koska? Ei tänne ihan noin vain taida ipanat eksyä pallon kanssa...



Tilko ihmettelee futiskenttää...
 

 

 

 

Niin se päivä kului, haahuilemalla ilman päämäärää. Illalla palattiin mökille murkinalle ja nautittiin juomat mukavan päivän kunniaksi. Aamulla olisi lähtö kohti uusia seikkailua...