keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Oi ihana toukokuu

Kalenteri sanoo, että on 31.5. Huomenna alkaa kesäkuu eli siis kesä. Paitsi että ikkunasta paljastuu todellisuus. On harmaata, sataa räntää ja lunta! Positiivisesti ajatellen, ei ole ainakaan itikoita!


Tämä toukokuu on kyllä ollut metka kuukausi. Alkukuusta oli ihan täysi talvi ja kuviteltiin, että äitienpäivän tienoilla mennään jo kesää kohden. Mitä vielä! Silloin hiihdettiin ihan parhailla kantohangilla ja nautittiin aurinkoisista päivistä. Sitten alettiin odottaa jäidenlähtöä. Odotin ja odotin aina 23.5. asti, jolloin jäät lopulta liikahti Kemijoessa. Väkevää luonnonnäytelmää ei nähty, jäät olivat sulaneet ohuiksi ja päivässä tapahtuma oli melkein ohi.


Valoa riittää, aurinko laskee vasta puolilta öin!

Osa järvistä ja lammista on yhä jäässä.

Vaaran rinteellä Perävaaran huvikeskus, jossa järjestetään tansseja kesäisin


Helatorstaina taisi olla lämpimin päivä. Silloin uskalsin olla päivällä jo ilman pitkiä kalsareita ja pipoa.


Katson autiota hiekkarantaa...

Seuraavana aamuna oli taas pakkasta ja palasin paksumpaan vaatetukseen. Sanotaan, että Lapin kesä on lyhyt, mutta ei kait se noin lyhyt ollut?!?!



sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Tunturin taikaa Luostolla

Tänä viikonloppuna oli Luostolla koiramaista menoa Tunturin taikaa -koiranäyttelyn merkeissä. Viikonlopun aikana esillä oli noin 800 koiraa ja 300 eri rotua.


Meidän omat paperittomat koirat jäi kotiin, kun eilen lähdettiin ihastelemaan vieraita koiruuksia. Isännän ja meikäläisen sydäntä lähellä ovat pystykorvaiset ja alkukantaiset rodut eli ryhmän FCI 5 -karvaiset kaverit.

Upea grönlanninkoira tykkäsi rapsutuksista

Grönlantilaisen kaunis väritys

Lauantaiaamu valkeni harmaana ja pakkastakin näytti mittarissa olevan pari astetta. Lämmintä päälle ja kohti Luostoa. Pyhän ohi ajaessa tuli todettua, että vielä pystyisi laskettelemaan. Rinteet oli lumen peitossa ja maastossakin lunta vielä löytyy. Luostoa lähestyttäessä lunta oli aina vain enemmän. Kemijärvellä lumi on jo sulanut, vaikka toki metsässä sitä löytyy laikuttain. Mutta ei tarvi ajaa kuin 70 kilsaa pohjoiseen ja jo päästään lumille! Ja kesäkuu alkaa muutaman päivän päästä...

Penskat oli pulkkamäessä, lunta riittää!

No, se säästä ja takaisin koiriin! Heti aamusta olivat vuorossa karhukoirat, meitin suosikit. Joku muistutti naamastaan kovasti Pyryä ja tuli haikea olo. Kuinka joku koira voikin jättää sellaisen tassunjäljen sydämeen, ettei kaipuu katoa ikinä. Hellittää, muttei häviä.


Karhukoirat, varsinkin urokset, on mainioita. Tuntuu, että monilla niistä on aina mielessä pikku nujakan aikaansaaminen. Jos joku tuli vähänkin liian lähelle, niin jo kuuluu ja näkyy.

Älä tuu mun lähelle!

Sano aaaa....

Komea palkinnonsaaja

Näiden mustavalkoisten ihanuuksien jälkeen oli vuorossa pystykorvat. Jessus sitä väksytyksen määrää. Hyvä, ettei yhä tinnitä korvissa! Suomalainen pikinokka, kansalliskoiramme. Pystykorvia oli tosi paljon mukana ja täytyy ihmetellä, miten joukosta pystyy valitsemaan sen kauneimman.

Mä voitan kyllä sut!

Meidän vieressä kehän laidalla oli nuori narttu ihmettelemässä menoa. Selvisikin, että sen isä oli just kehässä. Siitä tuli meidän lellikki ja seurattiin silmä kovana, miten sen isukki pärjää kymmenien koirien joukossa. Ja hupsista, isukki oli rotunsa toiseksi paras ja komein! Hyvät geenit oli kaunis tyttö perinyt.

Iskä kehässä suu auki ;)

Tytär ja isä rinta rinnan vierasta vastaan

Ilma oli hemmetin kylmä, varsinkin kun seisoi pitkään paikallaan. Tuuli taisi käydä lumisen rinteen puolelta ja se lisäsi kylmän tuntua. Kiertelin välillä katsomassa muita kehiä, laikat kiinnosti myös.

Venäläis-eurooppalainen laika muistuttaa kovasti karhukoiraa

Tassu jalan päällä

Tässä on jotain susimaista


Komeat ja kookkaat itäsiperianlaikaurokset kehässä

Voittaja

Tinttaraisen Qerttu

Paikalla oli muutamia tuttuja, joko turistina tai omien koirien kanssa. Siinä höpistessä ehti porokoirat mennä melkein kokonaan sivu suun, mikä nyt harmittaa. Ne tuli kehään pystiksien jälkeen ja koska pikinokkia oli tosi paljon, venyi porokoirien esittelyn alku. Ihan loppuun asti ei ehditty jäädä, kun piti kiiruhtaa kotiin lenkittämään omia koiruuksia.


Näyttelyn järjestivät Sodankylän Karvakuonot ja Sodankylän Erämiehet, kiitokset. Homma toimi, ja varsinkin parkkialueen ohjaus oli erinomaisen hyvä ja hauska. Mukavat sedät höpöttivät hyväntuulisina niitä näitä siinä autoilijoita ja kävelijöitä ohjatessaan. Leppoisa tunnelma täällä Lapissa :)


keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Tilko kävi lampailla

Talvella Tilko pääsi testaamaan taitojaan poropaimennuksessa. Se meni hienosti, pojalla näyttää olevan hyvät geenit paimennushommiin. Tästä innostuneena halutaan jatkaa treenausta. Isäntäpari on täysin noviisi tällaisissa asioissa, niinpä tarvitaan apua ja neuvoja sekä tietty paikka, missä paimentamista voisi harjoitella. Onneksi sopiva paikka löytyy aika läheltä eli Pellosta. Matkaa meiltä sinne kertyy edestakaisin noin 400 kilsaa, mutta sehän ei näillä selkosilla ole juuri mitään ;)


Porot jolkottaa jossain vapaana, joten kesällä harjoitellaan lampailla. Vietettiin maanantai iltapaimennuksessa lammaslauman kanssa. Tähän asti se olen ollut minä, joka Tilkon kanssa kulkee ja touhuaa. Nyt halusi isäntä kokeilla koiran kanssa aitaukseen menoa ja meikälle jäi valokuvaajan rooli.

Lauma kasaan, huutaa Tilko!

Innokkaasti pojat meni lammasaitaukseen kouluttajan ohjauksessa. Tilko oli selvästi hämillään uudesta tilanteesta. Se juoksi pari kertaa aidalle, missä seisoin ja katseli ihmeissään että mitenkäs sä olet siellä... Kun isäntä kutsui koiraa luokseen, totteli Tilko hyvin. Työt kutsui ja parivaljakko lähti liikkeelle. Alkuun Tilko haukkui, mutta rauhoittui nopeasti. Lammaslauma liikkui, mutta sitten joukosta irtosi yksi. Jokaisessa perheessä lienee yksi uhmakas musta lammas ja niin oli tässäkin laumassa. Se jökötti paikallaan ja tuijotti Tilkoa, käytiin tahtojen taistelua.

Ei toimi korvien ja hännän ojentelu tähän päkäpäähän!

Mitä, etkö sä tajuu...mä poropoika paimennan ja sä päkä uskot!

No helkkari! Mitäs seuraavaksi keksis...?!

Voisit sä isäntä vähän jeesaa...

Tilko yritti vaikka mitä temppuja saadakseen päkän liikkeelle. Välillä se pujahti isännän jalkojen väliin ja kurkki sieltä kuin kysyen, että mitäs tehdään, miten saadaan toi liikkeelle. Lopulta kärsivällisyys palkittiin ja lammas palasi lauman luo. Kyllä se vielä muutaman kerran yritti uhmata kokematonta paimentajaa, mutta antoi sitten periksi.

Johan läks!!

Vielä lampaalla oli jotain asiaa Tilkolle ;)

Aitauksen jälkeen lähdettiin vapaana viemään laumaa metsään. Ideana oli, että osa harjoittelijakoirakoista vei lauman metsään ja toiset sitten hakivat ne takaisin kotipihaan ja aitaukseen. Me olimme jälkimmäisessä joukossa ja taas sovittiin, että isäntä hoitaa tehtävät koiran kanssa ja minä kuvaan. Kun saavuttiin ensin hihnassa lauman luo metsään, niin koirat päästettiin vapaaksi. Koiria oli kolme. Sora, joka on ammattilainen ja tilan oma koira sekä Tilko ja briardin pentu. Koirat sai ensin vain olla ja rauhoittua sillä aikaa, kun lampaat evästelivät.

Evästauko

Sitten kouluttaja komensi isännän keulille ohjaamaan lammaslaumaa. Porokoira paimentaa takana poroja, niin myös lampailla. Se tekee sen luontaisesti eikä pyöri lauman ympäri niin kuin varsinaiset lammaskoirat kuten vaikka koolie-rotuinen Sora.

Paimenpoika ja laumansa, mutta missä koira!

Meikä kulki lauman perässä, mutta Tilkopa jäi pyörimään siihen mamin jalkoihin. Kävi kyllä lauman luona ja taas palasi mun jalkoihin kuin odottamaan emännältä ohjeita. Eihän siitä mitään tullut. Kouluttaja laittoi mut myös eteen, oli tarkoitus tehdä tiimityötä. No niin, siinä sitä sähellettiin oikein urakalla ja saatiin Tilko ihan sekaisin. Milloin minä olin jäljessä, milloin isäntä liikkui liian nopeasti ja Tilko ihmetteli, että mitä noi oikein touhuaa!

Team Sählä saa huutia kouluttajalta... ;)

Lopulta homma lähti toimimaan, kun meidät siirrettiin lauman taakse ja ohjaaja meni edelle. Tilkolla lamppui syttyi, kun se sai tilaa ja pääsi oikeasti töihin. Loppumatka tilalle sujui tosi hyvin, Tilko kävi jopa kerran lauman edessä toppuuttamassa vauhtia!

Homma toimii, kun sen osaa!

Koira taitaa hommat, kun on osaava ohjaaja. Pariskunta Sählä opettelee nyt tiimityötä, sillä kesäkuussa mennään taas treenaamaan. Sitten onkin vuorossa jo parin päivän leiri! Sitä odotellessa ja omista tiluksista haaveillessa!




perjantai 19. toukokuuta 2017

Harmaakin voi olla kaunista

Kevät etenee nyt kovaa vauhtia. Pari viimeistä yötä ollaan oltu plussan puolella, niinpä lumet sulaa melkein silmissä. Tänään aamu valkeni värittömänä ja tihkusateisena. Kävelin koirien kanssa rannalla ja totesin, että harmaakin maisema voi olla uskomattoman kaunis! Pilvet verhosivat vastarannan ja lähisaarista näkyi vain häivähdys.

Harmaata taidetta

Jäätä, usvaa, pilviä ja häivähdys saarista

Lumi väistyy...

...ja väki pääsee myyräjahtiin ;)

Ladusta on jäljellä enää muisto vain...



Kevät keikkuen tulevi, ehkä ensi viikolla koetaan jäidenlähtö!

tiistai 16. toukokuuta 2017

Toukokuun hohtavilla hangilla

Kemijärvellä alkaa lumet uhkaavasti sulaa, niinpä suunnistettiin pariksi päiväksi Saariselälle hiihtämään. Ja mihin paratiisiin me oikein päästiinkään! Aurinko paistoi, hanki kantoi, lunta oli vielä aivan tolkuttomasti ja mikä parasta...Maastossa sai kulkea omassa ylhäisessä yksinäisyydessään!

Täällä me ollaan, hankikannolla tunturin kunkut!

Seisooks toi ääliö mun hännän päällä!??!?!

Tai no, hanki kantoi ilman suksia tunturissa, mutta maastossa keveys oli valttia tai muuten upposi munaskuita myöten ;)

Painoraja ylitetty!

Tunturit, niissä vain on sitä jotain!

Käytiin koirapuistossakin, sai koiruudet juosta hetken vapaana. Lunta puistossa oli varmaan metri, koska aita vaikutti kovin matalalta ;) Hyvin musut kuitenkin pysyivät puiston puolella. Toisaalta...toisella puolen ei näkynyt mitään häiriötekijöitä kuten esim. pupuja!

Kovin on matala aita ;)

 Lauantai-illan huumaa! Ulkoilupäivän ratoksi katsottiin hurjan jännää Avaraa Luontoa!

Anatolian koirat...huh!

Sunnuntaina lähdin Tilkon kanssa maastoon päiväksi. Noustiin ensin Kaunispäälle ja pyörittiin hetki huipulla. Lapin matkailu on nosteessa ja lisää majoitustilaa kuulemma tarvitaan. Kaunispäälle rakennetaan parhaillaan hotellia, joka käsittää useamman rakennuksen. Mielestäni puuton huippu ei ole oikea paikka tällaiseen rakentamiseen vaan se pilaa kauniin paikan...

Raksatyömaa huipulla

Huipulta laskeuduttiin alaspäin ja puurajalla siirryin ladulle. Latuverkostoa ei enää ylläpidetä, joten uskalsin hyödyntää uraa koiran kanssa. Sitä oli helpompi laskea alas kuin puikkelehtia puiden välissä.

On the road again...

Välillä pysähdyttiin kuuntelemaan ympäröivää hiljaisuutta ja ihmettelemään eläinten jälkiä.

Jaahas, kukas tästä on mennyt...

Veden solina on rauhoittavaa.

Mitä ihmeen hönttisiä lumella pyörii...??

Aurinko lämmitti eikä tuullut lainkaan. Ketään ei nähty, mistään ei kuulunut ääniä, olimme vain me...minä ja koira. Ihan uskomattoman hieno fiilis!

Ipanasta on tullut loistava retkikamu!

Taas kerran mietin, että voiko tällaista edes olla vai näenkö taivaallista unta!


Hiihdeltiin Luton vartta takaisinpäin kohti Saariselkää. Kantava hanki oli kuin valkoinen matto suksien ja tassujen alla. Mihin vain pääsi menemään!

Valkoinen matto

Luton vartta seuraten

Lumisilta, ei menty yli!

Väsy alkoi painaa, kun lähestyttiin Iisakkipään rinteitä. Hiihtokeskus piti vielä äitienpäivänä paria rinnettä auki ja täällä nähtiin ensimmäiset ihmiset!


Jätettiin laskettelurinteen vilinä taakse ja liu'uteltiin hissiasemalta latua pitkin Kummituskämpälle pitämään vikaa taukoa. Ristinsielua ei ollut missään, kämpän kummituskaan ei antanut kuulua itsestään. Ehkä se nukkuu päiväsaikaan, jotta jaksaa sitten remuta yöllä.

Kummituskämppä

Omalle kämpälle oli tästä enää pari kilsaa. Isäntä oli juuri sopivasti tullut Unnan kanssa omalta lenkiltä ja oli ruuanlaitossa. Ipana söi ja kuukahti samantien. Emäntäkin taisi simahtaa suihkun ja ruuan jälkeen. Ihan superhieno päivä meillä takana!

Uni maittoi pienelle hiihtäjälle.

Seuraavana päivänä kutsui koti, oli pakko lähteä. Haikein mielin jätettiin hyvästit tämän talven lumille! Näitä maisemia jään kaipaamaan!