maanantai 28. toukokuuta 2018

Lintubongarit liikenteessä

Käytiin isännän kanssa lähikylässä kuvausreissulla ja otettiin karvakasat matkaan mukaan. Luusuan kylän Kulmunginniemi on pitkä patopenger, jossa olen antanut koirien juosta vapaana.


Vesi ympäröi kolmelta suunnalta ja sen muutaman kerran, kun on täällä aiemmin käyty, ei muita kulkijoita eikä poroja ole näkynyt. Niemellä on laavupaikka rannalla ja lintutorni. Tulia ei nyt metsäpalovaaran takia saa tehdä, joten keskityttiin torniin.



Me mitään lintutuntijoita olla, mutta kivahan se on tiirailla, josko jotain näkyisi. Tällä kertaa näkyi vain tiiroja ja maasta löydetty munankuori.


Koiruudet, varsinkin Unna, tykkää kovasti lintutorneista.


Sen päätä ei huimaa kiivetä jyrkkiä rappuja ylös eikä alastulokaan tuota isolle koiralle ongelmia. Unna, joka pelkää monia ihmisen aiheuttamia ääniä ja jälkiä, on toisissa asioissa käsittämättömän rohkea. Siinä, missä Tilkoa jännittää erilaiset sillat, porskuttaa neiti vain menemään. Torniin kiipeämisen se on tainnut ipanalle opettaa, sekin kun nykyään haluaa kavuta ylös.


Mikäs täällä on maisemia ihaillessa, tuumii Tilko.


Ei veeettä raaantaa rakkaampaa ♪♪♪


Luusuansalmen patopenger on pitkä.


Lähetäänkö jo alas?



Kuka eka alhaalla!!


Unnaa harmitti, kun se jäi jälkeen...


Mä voitin!


Päivä oli kaunis, mutta järveltä puhaltava tuuli oli sai ilman tuntumaan kylmältä. Melkein olisi pipoa tarvinnut.


Unna se löytää aina jotain purtavaa....


Me niin tykätään toisistamme!


Parasta on yhdessäolo ulkona 💛💚🧡




















lauantai 26. toukokuuta 2018

Valokuvauksellinen Unna

Meidän neiti on valokuvauksellinen ja se tuntuu tietävän sen itsekin. Unna osaa poseerata ja hymyillä kuvissa ja tuntuu nauttivan kamerasta. Isäntä sai tänään napattua pari kivaa kuvaa.


Jotenkin neidin turkin väri on sävy sävyyn takana olevan rautaromukasan kanssa :)


Unna tuppaa aina puuhaamaan omia juttujaan, kun pysähdytään jonnekin. Siinä, missä Tilko asettuu aloilleen, kaivaa tämä neiti kuoppaa, tonkii maata, jyrsii keppiä tai pyörii jossain. Nyt se heittäytyi ryteikköön, möyrysi kylki edellä risukasaan ja sai takana näkyvän kepakon jotenkin ujutettua valjaiden väliin. Sitten se katsoi meitä hyväntuulisena, että kattokaa, mä jäin jumiin. Emäntä yritti riuhtoa keppiä irti ja Unnaa vaan nauratti. On se välillä niin raivostuttavan ihana luonnonlapsi!

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Lempparireitti

Käytiin kiertämässä Pyhällä Tunturiaavan luontopolku. Se on yksi mun suosikeista enkä osaa edes perustella miksi. Siinä vain on sitä jotain. On kangasmaastoa, kiva laavupaikka, tunturiaapa, josta upeat näkymät Pyhän tuntureille. Reitti ei ole edes pitkä, vain viitisen kilometriä. Mutta kun sen kiertää eri keleillä ja eri vuodenaikoina, on se aina erilainen. Eilen päästiin reitille ekan kerran talven jälkeen. Lumi oli sulanut ja vesi laskenut suolla sen verran, että pitkospuita pääsi kulkemaan. Ja taas...mieli lepäsi. Joku ihme mielenhäiriö mulla oli ollut lähtiessä, kun en ollut laittanut kameraa reppuun. Kuvauspaikkoja ja -tilanteita oli vaikka kuinka ja paljon. Onneksi on kännykkä, se lohdutti edes hiukan.


Tunturiaavalta löytyy värejä myös keväällä.


Kuunnellaan hiljaisuutta


Tyynen pinnan heijastukset, onko se sielun peili?


Kaksi miljardia vuotta vanhaa kiveä ja suo, joka onkin järvi.


Mä sanoisin mamma, että tuuli tuo mielenkiintoisen hajun mun nenään!


Erämainen maisema on kiehtova.


Kun hätä on suuri ;)


 
Ups, tässä ei ylläkään tassut pohjaan! Uintihommiksi meni.


Ootetaan me vuoroa.

 
Muutamassa päivässä on lehdet puhjenneet puihin.


Isokuruun ei ole vieläkään menemistä.


Rapputreenit on poikaa! Jaksaa jaksaa!


Kevät etenee vauhdilla, kohta on kesä!



maanantai 14. toukokuuta 2018

Biitsikausi avattu

Ihmeellistä, mutta täällä on hellettä ja lunta samaan aikaan! Kuumasta me ei tykätä, mutta nyt ei saa valittaa vaan nautitaan näistä päivistä. Eikä ole vielä itikoita inisemässä korvan juuressa! Eilen päätettiin avata biitsikausi ja viedä koirat uimaan.

Ensin aamulenkillä hyvät vilvoittelut.



Sitten iltapäivällä eväiden kera pitkälle hiekkarannalle. Vaan miltäs se ranta näyttikään...kovin oli vesi valkoista ja kovaa :)




Kemijärven vesi on tällä hetkellä todella matalalla, niinpä ranta oli vielä jäässä ja vesi siinteli jossain kaukana. Eipä tuo haitannut, rantahiekalla jaksettiin pelmuta ja viilentää tassuja jäällä.


Ailanganniemi on yksi mun lempipaikoista Kemijärvellä. Täällä saa kokea luonnonrauhaa, nauttia upeista hiekkarannoista ja harjumaastoista.


Eväshetki, paras hetki.

 
Tilko on loistava retkikamu. Se osaa asettua aloilleen ja vain olla ja seurata, mitä ympärillä tapahtuu. Unnalla on koko ajan jotain pientä säätöä ja se keksii omaa pikku puuhastelua. Ja se myös pitää huolen, ettei vain jää osattomaksi herkuista.


Et kai sä meinaa sitä ihan kokonaan ite syödä??


Lämmin päivä, keho kaipaa suolaa ;)


Eväät on syöty ja matka jatkuu.


Katson autiota hiekkarantaa ja ajatukseni mun kauas kantaa....


Vene on, vain vesi puuttuu.


Poimisko talteen?


Lähiretkeily on kyllä ihan parasta!