Melkein Venäjällä



Minnehän me nyt mennään??
 

Pykeijasta matka jatkui katsomaan, miltä näyttää Norjan ja Venäjän välinen raja. Ajettiin Kirkenesistä vielä 60 kilometriä koilliseen meren rantaan loppuvan tien päähän, paikkaan nimeltä Grense Jakobselv.



ja tie jatkuu mihin...?
 

Täällä ei ole kilometrien levyistä rajavyöhykettä, vain kapea joki erottaa maat toisistaan. Ajotie päättyi merenrantaan ja molempien maiden tähystystornit vahtivat kulkijan menoa. Ilkeät ukaasit valokuvauksesta pelotti sen verran, että kameran uskalsi kohdistaa vain merelle ja vanhalle kirkkomaalle.

 

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...

Ei tullut mieleenkään laskea koiria irti, ties vaikka olisivat kadonneet Iivanan kulmille. Kuljettiin tiukasti remmissä rantaa pitkin ja nautittiin eväskahvit leiripaikalla. Täytyy sanoa, etten ole missään ikinä nähnyt niin siistejä taukopaikkoja kuin Norjassa. Ne on rakennettu kauniille paikoille, niissä on pöydät evästelyä varten ja mikä parasta, SIISTIT HUUSSIT. Näitä siivotaan säännöllisesti, löytyy paperia ja jopa käsidesiautomaatti! Kyllä kelpasi pysähdellä paikassa kuin paikassa.

Sama oli täällä rajan pinnassa. Paikalle osui juuri vessan siivooja koiransa kanssa, kun olin jalat ristissä menossa asialle. Nuori tyttö ajoi ties mistä asti tänne melkein Jumalan selän taakse (ei kuitenkaan ihan, koska vieressä oli kappeli...) tyhjentämään huussin, laittoi merkinnän käynnistä vessassa olevaan listaan! ja ajoi pois...sinne ties minne seuraavaan kohteeseen. Meillä Suomessa levähdyspaikat tuntuvat olevan täynnä kaikenlaista jätettä ja ne veskit, jaiks! Oikein harmittaa, etten hoksannut ottaa kuvaa norjalaisesta tienvarsi huussista.

Vaikka paikka on kaukana mistään eikä täällä ole mitään ja vain kesäisin auki pidettävä tie oli hieman huonossa kunnossa, niin silti tänne oli tulijoita. Onneksi oltiin lähdetty tosi aikaisin aamulla liikkeelle, niinpä ajettiin jo poispäin, kun muut olivat vasta matkalla rannalle. Rekisterikilvistä päätellen paikka kiinnosti useampaa euroopan kansalaista. Luinkin jälkikäteen, että paikka on yksi Varangin alueen suosituimmista vierailukohteista.

Ennen poislähtöä kävin katsomassa vanhaa hautuumaata ja Kong Oscar II:n kappelia. Kappelin ovi oli kiinni, joten ihailin sitä ulkoa.

Kappeli on rakennettu vuonna 1869 ja siinä oli jotain synkkää, mutta kunnioitusta herättävää.
Herran huone mäellä ylhäisessä yksinäisyydessä myrskyävän meren rantamilla. Mitä kaikkea se onkaan mahtanut olemassa olonsa aikana nähdä!

Eikö näytäkin kuin ovessa oli kasvot...?

Oli jotenkin uskomatonta, että vieressä oleva pienen pieni hautausmaa näytti olevan yhä käytössä. Uusin hautakivi oli tältä vuodelta ja vanhin, jonka löysin oli vuodelta 1888.

Grense Jakobselv, ei mitään ja kuitenkin jotain. Jännän kiehtova ja mystinen paikka!