Näkkälä ja mummi

Meitä kiinnosti kovasti nähdä Tilkon juuret. Paikka, josta sen isä, Näkkälän Rannu, on lähtöisin. Tiesimme, että mummi-koira löytyy Näkkälästä sekä sen emännän nimen. Näiltä pohjin lähdimme etsintämatkalle.

Palojärveltä, lyhyen matkan päässä Näkkälästä, saatiin katto pään päälle. Pieni edullinen mökki ilman mukavuuksia, sopi vallan mainiosti meitin porukalle. Kaldotieva oli paikan nimi ja kuinka ollakaan, henkilökunnasta löytyi Tilkon setäpuolen, Remun, emäntä. Tämä selvisi, kun kerroin avainta hakiessa meidän matkan syyn. Rouva innostui aiheesta ja kertoi omasta koirastaan, joka oli  myös Näkkälästä. Lopulta selvisi, että sukua ollaan. Tilkon kasvattaja oli jokunen vuosi sitten käynyt Näkkälässä kuvaamassa porokoiria ja kaikkihan sen täällä muistivat. Näin meille täysin toisillemme tuntemattomille ihmisille löytyi heti yhteinen juttu!

Ajettiin sitten Näkkälän kylälle ja vasta siellä mietittiin, että hetkonen...miten me löydämme mummi-koiran? Soittaminen ei onnistunut, koska Näkkälän kylällä ei toiminut Saunalahden/Elisan liittymä, vaikka matkan päässä Palojärvellä se pelitti hyvin!? Niinpä jätettiin auto parkkiin ja lähdettiin kävelemään. Eka auto, kun näkyi, niin pysäytettiin se ja kysyttiin hakemaamme henkilöä nimeltä. Pieni paikka, kaikki tuntevat toisensa...kohta tiellä oli jo kolme autoa pysähdyksissä, juteltiin porokoirista, joku kertoi olleensa niissä kasvattajan ottamissa kuvissa. Ihan uskomaton juttu! Ja kuinka ollakaan, neljäs auto kun tuli (taisi olla ruuhka-aika...), niin sitähän ajoi etsimämme henkilö!! Hänellä oli neljä koiraa kyydissä ja mekkala oli aikamoinen, kun ne haukkuivat ja meidän karvakasat vastasivat. Sovittiin, että hän ajaa talolleen ja me tullaan kävellen perässä.

Täällä kaikki koirat kulkevat vapaana ja tuntuvat pysyvän aika hyvin omilla pihoillaan. Tilkon päästin remmistä pihalla, Unna sai olla narussa. Hetken Tilko ja talon koirat kyräilivät toisiaan, mutta sitten löytyi yhteinen sävel ja alkoi riehuminen. Ja se mummi-koira, Nasti. Ihana mummeli, joka irvisteli Tilkolle! Taisi sanoa sille, että mitäs täällä teet, isäskään enää asu täällä ;) Sitten mummi lähti, meni kodan alle jemmaan eikä suostunut enää tulemaan pojanpoikansa luo.

Ensi tapaaminen Nasti-mummin kanssa
 

Tilko selvästi nautti olostaan. Se oli kuin kotonaan saadessaan olla pihalla vapaana ja riehuessa muiden kanssa. Unnaa muut koirat eivät kiinnostaneet, se keskittyi löytämäänsä superherkkuun, poronluuhun. Sitä sitten oksennettiin pari seuraavaa yötä...

Näkkälä ja sen takaa alkava Pöyrisjärven erämaa on tosi hienoa maastoa. Käsittämättömiä hiekkadyynejä, matalaa puustoa ja pientä aluskasvillisuutta. Täällä olisi mahtava kulkea ja vaeltaa. Ja nämä ihmiset...ystävällisiä ja avuliaita, porokoiristaan ylpeitä kyläläisiä. Tuntemattomia, mutta silti kuin tuttuja. Tänne mieli halajaa takaisin!

Ymmärrän täysin Tilkon kasvattajan tunteet tätä paikkaa kohtaan. Niistä voi lukea täältä http://suakkuna.blogspot.fi/search?q=n%C3%A4kk%C3%A4l%C3%A4