Pääsiäisen päivälenkki

Upea keli! Aamulla vähän pilviä ja iltapäivällä täysin sininen taivas. Tästä tuli loistava ulkoilupäivä. Aamusta kävin hiihtolenkillä Peurakankaan laduilla ja vaikka parkkipaikalla oli paljon autoja, niin ladulla sai mennä omassa rauhassa.

 

Hiihtolenkin jälkeen oli koirien vuoro. Ensin koirapuistoon pelaamaan palloa...

Huomatkaa Unnan tassujen asento, tyyli ennen kaikkea ;)

Tilko vauhdissa....

Heh, Unna sai pallon!

Palloilun jälkeen jatkettiin remmilenkille kylille....

Klapit ojennuksessa!

Tän kaverin kulmilla kuljetaan säännöllisesti, jotta koirat tottuisi siihen. Nyt päästään jo tosi hyvin ohi ilman haukkukonserttia.

Onhan tässä kuitenkin turvaväli ;)

Mitä mitä!!! Meikä täällä menee edeltä ja luulee Unnan tulevan perässä. Ja kun taakseen katsoo, niin...siellä se Unna seurusteli vieraan koiran kanssa!!

Homma ohi, voitiin jatkaa matkaa! Siirryttiin taas jäälle kävelemään. Rannalla veneet saavat vielä odottaa kesää, on yhä pilkkijöiden aika.

Uimaankin voisi mennä, mutta se homma jätetään karaistuneille.

Jäätä pitkin ja sitten sillan alta kelkkareittiä, tässä jo maata jalkojen alla. Hyvä näin, kun näyttää vieressä jo aika sulalta...

Vatsa alkoi kurnia, suunnattiin siltojen yli autolle ja kohti kotia.

Takana taas yksi hyvä päivä!

Kuivalihamarkkinat Savukoskella

Täällä pohjoisessa tuntuu olevan valtavasti erilaisia tapahtumia näin kevättalvella. Kun aiemmin lomaa oli rajallisesti, niin sitä ei päässyt osallistumaan oikein mihinkään. Kun muutettiin Kemijärvelle, päätin, että käyn kaikissa kiinnostavissa tapahtumissa, jos se vain suinkin on mahdollista. Pääsiäislauantaina oli sitten vuorossa Kuivalihamarkkinat Savukoskella. Markkinat järjestettiin jo 30:n kerran, juhlavuosi siis.

Yllätyttiin oikein kunnolla, kun saavuttiin paikalle. Tapahtumapaikka oli Korvatunturin opastuskeskuksen ja  Samperin Savotan pihalla ja se autojen määrä.... autoja oli parkissa tien laidassa jo pitkälti ennen varsinaista aluetta. Kun Savukosken kunnan asukasmäärä on noin 1000 henkeä, niin markkinapäivänä se varmasti tuplaantui! Hieno homma, että tapahtuma saa ihmiset runsain määrin liikkeelle.

Mitäkö siellä sitten oli? Pääpaino oli ruualla, poronlihaa oli tarjolla eri muodoissa. Oli sitä kuivalihaa, kuivalihavelliä, koparakeittoa, kampsuja, savuporotattirisottoa, porokebabia ja ties mitä. Toki myynnissä oli myös perinteistä makkaraa ja paistettuja muikkuja. Minä en ole mikään suuri lihan ystävä enkä varsinkaan poronlihan (juu tiedän, että nyt asutaan pohjoisessa poroalueella...), niin uskalsin maistaa risottoa ja se olikin hyvää. Kampsuja ihmettelin ja kun kuulin, mitä ne ovat, kiersin kaukaa. Kun en maistanut, on sitä vaikea selittää, mutta kampsut tehdään poronverestä. Kait ne on tavallaan kuin verilettuja, mutta isompia pallukoita ja ymmärtääkseni valmistetaan pitkään keittämällä. Valmiit kampsut nautitaan puolukan ja pottujen tai pottumuusin kanssa. Olen penskasta asti ollut kranttu ruuan kanssa ja huono kokeilemaan uusia makuja. Ikää on tullut lisää, mutta makuaistini ei taida kehittyä kuten muilla aikuisilla. Ja vielä kun sanotaan veri, niin nousee pala kurkkuun. Mutta siis risotto oli maukasta ja siihen päälle vielä nokipannukahvit kampanisun kera, niin jo oli hyvä mieli.

Ruuan lisäksi alueella oli normaalia markkinameininkiä eli esitteillä ja myynnissä vaatteita, marttojen leipomuksia, luonnonvaratuottajien hilloja ja juomia, moottorikelkkoja ja mönkkäreitä.

Meitsin uudet popot :)

Hylkeennahkavaatteita Amundsenin tapaan!

Oli kelkkaa ja lämmintä karva-asua

Esiintymislavalle nousi Janne Tulkki bändikaverinsa kanssa laulamaan ja täytyy sanoa, että on kaverilla komea ääni. Hän esitti monta Tapio Rautavaaran kappaletta ja oli oiva tulkki noille sävellyksille. Ilma oli vähän kolea, välillä paistoi ja kohta taas pyrytti kunnolla lunta. Hyvin kundit esiintyi, vaikka varmasti oli kylmä!

Rautavaaran oiva tulkki, Janne Tulkki

Pojat lähtivät tauolle juuri sopivaan aikaan...

Sopivan leppoisa tunnelma, vaikka väkeä oli paljon. Ihmiset rupattelivat keskenään tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja nauttivat päivästä. Tosin yksi poikkeus vahvisti tämänkin....kenkäostoksilla oltiin jonossa ja siinä turistiin muiden jonottajien kanssa. Sitten takaa tuli esiin rouva, joka totesi, että hän on helsinkiläinen eikä tykkää jonottaa!! Jos hän nyt vain tästä maksaisi oman ostoksensa...ja niin rouva tuli jonon eteen, antoi myyjälle rahan, otti vaihtorahansa ja käveli ulos! No sen arvaa, että rouvan ylimielinen käytös kirvoitti muutaman mielipiteen muissa jonottajissa eikä helsinkiläisyys saanut pisteitä. Olin visusti hiljaa omasta taustastani ;)

Korvatunturinmaassa kun oltiin, niin olihan siellä tietty Joulupukkikin paikalla!

Paimenpoika!

Taas ollaan yhtä suurta kokemusta rikkaampia! Viime viikonloppu vierähti Sodankylässä ja oli täynnä koiria, poroja ja suuria tunteita.

Yhdessä tekemisen iloa!

Porokoirakerho järjesti Sattasvaaran poroerotusaidalla paimennustapahtuman. Lauantaina kokeneet koirat kisasivat ja perjantaina sekä sunnuntaina testattiin kokemattomien lappalaiskoirien luontaista taipumusta porojen paimentamiseen. Meidän vuoro oli sunnuntaina heti aamusta ja kyllähän se jännitti.

Oltiin jo ajoissa tapahtumapaikalla, jotta Tilko ehtisi vähän rauhoittua ja tottua ympäristön hajuihin. Ja että omakin jännitys ehtisi vähän helpottaa. Tilko höyrysi, haukkui ja kiskoi, kun kaikki oli sille uutta ja outoa. Kasvattaja Kirsti Hassinen oli myös paikalla ja häneltä sainkin hyviä neuvoja ipanan rauhoitteluun.

Vauhdilla matkaan!

Sitten se alkoi...tuomarit tulivat hakemaan meidät ja lähtö testiin oli edessä, klups! Ennen aitaukseen menoa tuomarit kyselivät vähän koirasta ja Tilko laitettiin liinaan kiinni. Kun astuttiin aitaukseen, veti koiruus aika lailla. Seurasin ohjaaja-tuomari Tiinan ohjeita ja pidin liinan päästä kiinni. Tilko pääsi pitkälle, muttei kuitenkaan vapaaksi. Se haukkui muutaman kerran, mutta sitten rauhoittui. Tai no, hiljeni ainakin. Vauhtia sillä riitti läpi testin.

Hetki kuljettiin niin, että pidin liinasta kiinni ja sitten piti päästää irti. Jännitti, että nytkö se sitten lähtee, mutta ei. Tilko kuunteli komentoja ja pysyi aisoissa. Helmikuussa oltiin päivä Pellossa paimennusleirillä ja siellä opittiin komento 'nätisti'. Sen kun sanoo tietyllä äänensävyllä, niin koira kuuntelee ja tottelee. Sitä käytin myös testin aikana.

Kunnes tuomarit totesivat, että laske koira kokonaan vapaaksi liinasta äläkä sano sille mitään. Tein kuten käskettiin ja alkuun menikin hyvin. Sitten Tilko vilkaisi minua kuin odottaen komentoa ja kun sitä ei kuulunut, lähti se juoksuun. Porot pinkaisi vauhdilla matkaan koira perässä. Ensin annettiin Tilkon mennä, mutta kun vauhti näytti vain kiihtyvän, niin tuomarit pyysivät minua komentamaan koiran irti poroista ja tulemaan luokse. Just joo, turha toivo. Epelillä oli korvat täysin lukossa, se vain pinkoi menemään. Ei helv...ti, ajattelin! Tuomarit komensivat, minä komensin ja lopulta Tilko tuli mun luokse...vain juostakseen ohi ja taas porojen perään! Sitten sen korvat löytyi jostain, Tilko tuli vierelle ja sain hepun liinaan kiinni. Tuskailin tapahtunutta, mutta Tiina lohdutti, että älä välitä. Ei ollut koiran eikä omistajan vika, vaan tuomareiden. He pyysivät laskemaan liinasta ehkä liian aikaisin ja kielsivät koiran käskyttämisen.

Laukalle lähti!

Takaisin liinaan

Kun Tilkolla oli taas liina vapaana perässä ja sai käskyttää, niin se pysyi komentojen alla. Porotokka pysyi koko ajan kasassa, ei hajonnut kertaakaan. Testin lopuksi Tilko irtaantui hyvin poroista ja tuli suoraan luokse.

Tuomarin silmien alla...

Tiinan puhuttelussa ;) 

Aidan takana on lisää poroja!!

Pitänee kuitenkin paimentaa tällä puolella olevia...

Vapaana rallattelusta huolimatta paimenpoika läpäisi testin hyvin arvosteluin. Sillä on erinomaiset luontaiset taipumukset paimentamiseen eikä pahat mielessä, vaikka juoksutti poroja. Se oli vain nuoren koiran yli-innokkuutta. Tuomarit totesivat myös, että koiruus on kovapäinen kaveri, joka palautuu tilanteista nopeasti. Myöhemmin selvisi, että Tilko sai vielä testistä kunniapalkinnon!! Jotenkin tuntuu, että meikä pyöri hyrränä ja ympärillä vain tapahtui!!

Kuunnellaan testin arviota, Tilko näyttää vähän epäilevältä...   Kuva: Marika Laurila

Jee, läpi päästiin! Emäntä hämmentyi ja Tilkoa alkoi taas kiinnostaa porot ;)  Kuva: Marika Laurila

Hieno kokemus, upea tapahtuma, kivoja koiria ja kannustavia tuomareita! Paimennus taitaa olla meidän juttu! Nyt vain täytyy löytää Tilkolle harjoittelupaikka...tai ehkä jopa duunipaikka ;)

Täältä löytyy Tilkon kasvattajan juttu paimennusviikonlopusta. Pororeissu Sattasvaaraan

Ei pöllömpi juttu!

Toissa iltana hämärässä näkyi jotain outoa. Iso tumma hahmo näytti istuvan puun oksalla, liikkumatta ja hiljaa. Isännän kanssa pysähdyttiin ihmettelemään näkyä, onneksi koirat eivät reagoineet mitenkään meidän pällistelyyn. Pöllöhän siellä kökötti ja tarkkaili meitä. Ja juuri silloin, kun ei ollut kameraa eikä edes kännyä matkassa! Pimeä tuli nopeasti, joten oli turha miettiä kameran hakemista, valo ei olisi enää riittänyt kuvaamiseen. Harmitti ihan vietävästi!

Kunnes sitten tänään aamulla...pöllö, jonka viirupöllöksi tunnistin, oli liidellyt meidän pihalle! Siellä se istui matalalla oksalla silmät ummessa eikä ollut moksiskaan maailman menosta. Eikä minusta kameran kanssa. En ole koskaan päässyt näin lähelle pöllöä luonnossa, niinpä hihkuin innosta! Mieletön fiilis!

Etsi kuvasta pöllö ;)

Kaverilla on hyvä suojaväri!!

Vieläkö se on tuolla kameransa kanssa...

No, kuvaa nyt sitten...

Ei herranpieksut, vieläkö pitää poseerata!

Sano muik...eiku myyrä!

Ihan kuin viirua naurattaisi :)

Taidettiin molemmat olla tyytyväisiä tähän kuvaussessioon ;)

Tilinpäätös

Maailma elää nykyään kiivaassa kvartaalitaloudessa ja sitä lähdin pakoon pohjoiseen. Kiivas etelänrytmi elää kuitenkin vielä kehossani, odotan rauhoittumista, mutta sen tulo kestänee jonkin aikaa. Uuden tahdin opetteleminen ei käy sormia napsauttamalla. Huhtikuu alkoi, nyt on hyvä hetki käydä alkuvuosi läpi, tehdä ensimmäisen vuosineljänneksen elämänmuutoksen tilinpäätös!

Mitä onkaan tapahtunut...

Vika yö Nummelan tyhjässä kodissa

Muuttokuorma toi maallisen omaisuutemme jouluviikolla Kemijärvelle, mutta vasta tammikuussa meistä tuli ihan virallisesti lappilaisia. Koti saatiin laitettua kuntoon nopealla tahdilla, tavarat löysivät lopulta hyvin paikkansa. Mutta se kamamäärä...miten kahdella ihmisellä voikin olla niin paljon tavaraa. Kirjoja, levyjä, vaatetta, astioita, kalusteita...! Muuttolaatikoita pakattaessa oltiin jo luovuttu paljosta, mutta pohjoisen pienemmässä asunnossa niitä purkaessa todettiin, että ei hemmetti...kaikki ei vain mahdu tänne. Onneksi avuksi löytyi kirpparinpitäjä, joka otti tavaraa vastaan ja saatiin kodista koti eikä siitä tullut tavaravarastoa!

Tammikuun olin itse vielä Helsingissä töissä, joten kuukausi meni reissatessa Kemijärven ja pääkaupungin väliä. Viikko etelässä ja taas viikoksi kotiin.

Mihin sä taas lähet...?

Tulipahan junailtua ja kannatettua VR:tä ;) Aika meni nopeasti, oli Matkamessut ja treffailin kavereita oikein urakalla. Seuraelämäni kuukauden aikana oli vauhdikkaampaan kuin vuosiin!

Messuilua

Sitten koitti viimeinen työpäivä, oli hyvästien aika. Itkuhan siinä tuli, ikävä jäi. Tykkäsin kovasti työpaikastani ja työkavereista, oli todella haikea lähteä. Onneksi yhteys säilyy! Joku viisas on sanonut, että jotta saavuttaa jotain uutta, on jostain luovuttava. Minulle se luopuminen oli irtisanoutuminen työstä, jonka ajattelin olevan eläkepaikkani.

Läksiäislahja :)

Matkalla kotiin <3

Helmikuussa olin alkuun ihmeissäni. Ei ollut mitään aikatauluja, sain nukkua ja herätä sisäisen kelloni tahtiin, tehdä päivällä mitä huvitti. Testasin Pyhällä läskipyörää, käytiin Pellossa Tilkon kanssa treenamassa poropaimennusta, osallistuin Kiilopäällä Lumiturvallisuuskurssille ja vietettiin muutama päivä Saariselällä hiihtäen ja lumikenkäillen sekä päivitin ensiaputaitoni Savukoskella. Kotiseutumatkailua siis. Kemijärven Latukin tuli tutuksi ja minut valittiin yhdistyksen hallitukseen. Päivät pitenivät ja valoisa aika lisääntyi.

Paimen ja paimennettavat

Koitti maaliskuu ja hankikanto. Niin, tiesittekö muuten, että Lapissa on oikeasti 8 vuodenaikaa? Alkutalvi helmikuun loppuun asti on pakkastalvea, hiljaista ja pimeää. Sitten tulee huhtikuulle kestävä vuodenaika nimeltä hankikantokevät. Ja se toikin tullessaan uusia tuttavuuksia ja työkuvioissa näkyi vihreää valoa. Kemijärven matkailun kanssa on suunnitelmia, joista blogin kirjoittaminen Visit Kemijärven -nettisivulle on jo toteutunut  (Elämänjanoiset ) . Muuten aika vierähti vauhdilla laduilla auringossa ja kuutamossa sekä ladun ulkopuolella, järven jäällä hankikannolla hiihtäessä. Kevätpäiväntasauksen jälkeen päivä on pidentynyt hurjaa vauhtia ja aurinko on hellinyt ulkoilijaa. Olen onnellinen, että saan kokea tämän kaiken!

Mitäpä seuraavaksi....ainakin hanget sulavat jossain vaiheessa ja alkaa jälleen uusi vuodenaika, nimittäin jäidenlähtökevät. Upeita luonnonnäytelmiä siis edessä. Lähisuunnitelmissa on myös opintoja, jos onni on myötä. Eka opintojen aloitusyritys meni mönkään, koska hakemalleni kurssille oli liian vähän tulijoita. Matkailuun liittyviin kieliopintoihin olisi otettu enintään 10 opiskelijaa eikä siis silti saatu tarpeeksi hakijoita. Taisin olla ainoa ;)

Ai miten kuva liittyy juttuun...?? No ei mitenkään, tää oli vaan musta kiva :)