Mitä siitä tulee, kun kolme naista viettää kolme päivää koiran kanssa Pyhällä? Aivan ratkiriemukas retkiviikonloppu!
Oltiin puhuttu kavereiden kanssa yhteisestä patikkareissusta ja onneksi se ei jäänyt puheentasolle vaan toteutui pitkänä viikonloppuna. Rakkaat ystäväni hyppäsivät Helsingissä junaan ja kolkuttelivat kiskoilla Kemijärvelle. Minä olin innokkaana Tilkon kanssa vastassa etelän vieraita. Juna pysähtyi pääteasemalle, matkustajia astui laiturille ja kohta ei näkynyt enää ketään missään. Missä likat oikein oli? Kaivoin puhelimen esiin ja samassa tulikin viesti 'hammaspesu kesken, kohta tullaan'! Luulin jo, että hieman touhukkaat ystävättäreni olivat hypänneet Rovaniemellä ulos junasta!
 |
| Jee, sieltä ne tulee! |
 |
| Tätä tyyppiä pitänee vahtia tarkkaan! |
Iloinen jälleennäkeminen riehaannutti, ja jostain kumman syystä Tilko otti porukan duracell-pupun samantien erityistarkkailuun ;) Paimennettava ansaitsi samalla asemansa Tilkon ylimmäisenä rapsuttajana. Ensimmäinen tutustumiskohde oli paikallinen K-kauppa, jossa joku ehti jo eksyä, kun paimenkoira ei ollut vahtimassa! Kauppareissun jälkeen tehtiin Kemppa citytour ja sitten tihkusateessa kohti määränpäätämme Pyhätunturia!
 |
| Joikupirtti |
Perillä saatiinkin mökki heti eikä vasta iltapäivällä, kuten alkuun oli luvattu. Kamat mökkiin, eväät reppuun ja menoksi. Mökin pihalta pääsi suoraan metsään ja kansallispuiston reiteille. Olin suunnitellut ekan päivän kierrokseksi Tunturiaavan viiden kilsan luontopolun. Ystäväni olivat ensimmäistä kertaa patikoimassa pohjoisessa eikä ollut tietoa, josko retkeilystä tykkää vai ei. Paljon ollaan yhdessä koettu, mutta ei retkeilty. Eka päivä oli siis testipäivä meille.
 |
| Hilloja! |
 |
| Chin chin, kahvia kulaus! |
 |
| Laavuhetki |
Edettiin kuvauksellisen hitaasti Tiaislaavulle, jossa evästeltiin ja istuttiin tulilla nauttien hetkestä. Tunturiaapa avautui edessä okran ja punertavan eri sävyissä, suo tuoksui, polku ja edessä olevat pitkospuut houkuttelivat jatkamaan matkaa. Nousimme lintutorniin ihailemaan sadepilvien takaa paljastuvia Pyhän huippuja. Yksinäinen joutsen levitteli suolammella siipiään kuin toivottaen meille hyvää matkaa.
 |
| Pilvet väistyivät |
 |
| Kaikki on niin kuvauksellista! |
Jalkaa toisen eteen ja koska vaelluskenkä nousi kepeästi, niin käveltiin katsomaan mykistävää Isokurua. Pyhänkasteenputouksella mietittiin hetki, palataanko samaa reittiä takaisin, mutta ei. Happirikas keli, upeat maisemat, hyvä seura ja joo, tykätään tosi paljon patikoinnista! Siispä jatketaan kierrosta. Nousu Isokurulta Uhriharjulle vaatii pienoista ponnistusta melkein neljänsadan portaan takia. Näkymä portaiden ylätasanteelta on kyllä kaiken vaivan arvoinen!
 |
| Isokurun pohjalla |
 |
| Pyhänkasteenputous |
 |
| Hymy herkässä |
Uhriharjulla kurkoteltiin alas vihertävälle lammelle ja mietittiin paikan tarinaa. Uhrattiinko vain peuroja vaiko kenties myös ihmisiä...? Tällaisissa paikoissa ei lainkaan ihmettele sitä, miten tarinat ja legendat ovat saaneet alkunsa. Ympäröivä luonto herkistää vahvemmankin mielen uskomaan ja näkemään jotain ei niin todellista.
 |
| Tiimi T-Power |
 |
| Uhriharjulta alas.... |
Patikka jatkui Karhunjuomalammelle ja sieltä hissukseen mökille. Suunnitellusta viiden kilsan testiretkestä tulikin superhyvä 12 kilsan patikka! Tätä lisää!
 |
| Karhunjuomalampi |
Seuraavana päivänä, Suomen luonnon päivänä, keli oli pilvipoutainen, mutta sadetta ei luvattu. Edessä oli Pyhä-Luoston kansallispuiston korkeimman huipun eli Noitatunturin valloitus! Varsinainen Noitatunturin reitti on ympyräreitti ja paikoin mustaksi merkattu. Nousu Oravalaavun kautta on todella kivikkoinen ja matkalla on myös teräksiset (jaiks) pitkospuut. En halunnut lähteä kiertämään sitä Tilkon kanssa, pelkäsin sen tassujen puolesta. Niinpä suunnattiin eilistä reittiä pitkin ensin Karhunjuomalammelle. Oli sopivasti puoli päivä, kun saavuttiin sinne ja Opastuskeskus Naavassa alkaisi samaan aikaan lipunnosto. Me kaivoimme myös Suomen liput esiin ja osallistuimme tahollamme liputushetkeen.
 |
| Liputamme Suomen luonnonpäivän kunniaksi. |
 |
| Tuulikone käynnissä! |
Patikka jatkui liput liehuen kauniille ja rauhalliselle Annikinlammelle, missä pidettiin kahvitauko. Siitä alkoikin nousu, myös osin erittäin kivikkoinen, Noitatunturille. Hiki pukkasi pintaan ylös mennessä. Ennen huippua on pätkä silkkaa rakkakiveä, mutta Tilko selvitti paikan tyylipuhtaasti!
 |
| Annikinlampi |
 |
| Noitatunturin rinteellä |
 |
| Huiputtajat...tai hmm, voiko lakimiehestä näin sanoa ;) |
 |
| Silmukassa |
 |
| Rakkatie alas |
Vatsa kurni, kun laskeuduttiin tunturilta alas. Kartta esiin ja mietittiin suuntaa ja jaksamista. Huttulomalle vaiko takaisin Karhunjuomalammelle. Jälkimmäinen voitti, se oli lähempänä ja makkaranpaisto houkutti. Tulipaikoilla oli aika paljon porukkaa, me teimme suosiolla oman pikku leirin hieman etäämmälle. Kylläpä maistui suolainen hyvältä kiipeilyn jälkeen. Vielä pullakahvit jälkkäriksi ja olimme valmiita jatkamaan.
 |
| Kuvaaja ja sen assistentti |
 |
| Sieltä alhaalta tultiin ylämäen ja mutkan kautta tänne. |
 |
| Siellä on koti, siellä on peti, siellä on peikolla pehmoinen olo! |
Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta silti mietittiin koukkausta paluumatkaan. Josko huiputettaisiin vielä laskettelurinteiden Kultakero?! Kun oltiin reittien risteyksessä, päätettiinkin jatkaa suoraan mökille. Hetken päästä todettiin, että se oli hyvä päätös. Sadepilvet nousivat taivaalle ja lopulta sade saatteli meidät mökin lämpöön.
 |
| Kohotimme illalla maljat Suomen luonnolle. |
 |
| Palvelija työssään ;) |
 |
| Mikäpä tässä 💛 |
Koitti viimeinen retkipäivä! Aamusella kierrettiin Poropolun aika märkä noin 6 kilsan reitti ja sitten olikin aika siivota ja luovuttaa mökki.
 |
| Saisko tän väriset villasukat, kiitos! |
Tähänkö se päättyi... Ei suinkaan! Me tarmokkaat retkeläiset hyppäsimme autoon ja huruttelimme Luostolle. Vielä oli useampi tunti aikaa yöjunan lähtöön, hyvin ehdittäisiin kiivetä Ukko-Luostolle.
 |
| Ukko-Luosto |
Reittiselosteessa kerrotaan, että ylös on 670 porrasta, mutta vähän jäi epäilyttämään. Edellisen päivän Isokurun portaita tuntui olevan huomattavasti enemmän tai ainakin nousu otti enemmän voimille kuin tämä.
 |
| Yy, kaa, koo, neli...onko muka 670 rappusta...?! |
 |
| Tulkaa jo! |
 |
| Portaiden jälkeen jatkui kivinen tie. |
 |
| Ruska tekee tuloaan. |
Täälläkin jokainen askelma oli vaivansa väärti, ylhäältä avautui uskomattoman hienot maisemat joka suuntaan! Tänne, jo hieman ruskaa enteilevälle tunturille oli hyvä päättää upea tyttöjen ja Tilkon retki!
 |
| Yhdessä kulkien 💖 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti