Liukuen lumella!

No nyt ne on hommattu! Liukulumikengät! Koko talven olen niistä haaveillut, kysellyt kokemuksia, pohtinut käyttöä ja miettinyt hintaa. Kunnes ystäväni Jussi ilmoitti, että heidän firmansa putsaa varastoaan ja myy hyväkuntoista tavaraa pois. Mukaan lukien OAC liukulumikengät. Ei muuta kuin tänään aamulla talla pohjaan ja kiiruulla Rukalle ostoksille.

Pakkasin autoon sauvat, eväsrepun ja Tilkon. Ajattelin, että haen OACit ja lähden koiruuden kanssa valloittamaan uusia maastoja. Unna sai jäädä kotiin, vaikka se olikin asiasta erimieltä. Kun avasin kotioven, että nyt Tilko lähdetään, niin samalla silmänräpäyksellä oli Unnakin jo rapussa häntä heiluen. Valitettavasti sen kannalta, karkumatka päättyi lyhyeen ja neiti vietiin takaisin kotiin isännän luo.

Jussi esitteli suksien (kai näitä voi suksiksikin sanoa...) toiminnan ja säädettiin siteet sopiviksi. Vähän hoitoainetta karvapohjaan, kantit oli jo hiottu ja sitten olin valmis uuteen seikkailuun. Mietin ensin, että ajaisin Riisitunturille, mutta ilma oli aika suttuinen. Välillä tuli räntää ja oli harmaata. Näkisikö maisemia, ei ehkä. Ajelin takaisin kohti Kemijärveä, kun ilma vähän selkeni ja kurvasinkin sitten Suomulle.

Suomun autiot rinteet

Rinteet oli jo kiinni eikä paikalla näkynyt ristin sielua. Ei se mitään, tämä sopi meille vallan mainiosti. Tilko autosta ja vetovaljaat päälle. Vieläkään se ei oikein niistä tykkää, mutta antaa pukea ne päällä hyvin pettyneen oloisena. Sitten kun valjaat on yllä, niin homma lähtee kuitenkin samantien käyntiin eikä niistä näytä olevan sille mitään haittaa. Sen jälkeen meikä ähelsi OACit jalkoihin ja lähdettiin liikkeelle. Alkuun tuntui hassulta, kun kanta toki nousi kuten suksilla, muttei kuitenkaan niin notkeasti. Eikä potku ole samanlainen. Näillä nimensä mukaisesti liu'utaan eteenpäin.

Liukuen matkamme käy

Lähdin umpimähkään liikkeelle ja testailin välineitä. Homma alkoi toimia, ja edessä näkyi pienen suon takana nousevan mäki. Sinne! Alkuun tiheää puustoa ja risukkoa, mutta hyvin vain päästiin kulkemaan. Tilko on siitä kiitollinen kaveri, että se osaa kiertää takaisin, jos kulkee puun väärältä puolelta.

Muutenkin se toimi tällä reissulla tosi hyvin. Se tuli luokse käskystä, odotti rauhallisesti, kun meikä jumitti takana. Jos se kulki liian tiheään risukkoon tai meni väärään suuntaan, niin kutsusta tuli takaisin ja odotti neuvoa, että mihin suuntaan. Kun heilautin sauvaa eteenpäin merkiksi, että mennään tonne päin, niin sinne se ipana lähti etenemään. Välillä Tilko innostui pupun tai poron jälkien hajuista, mutta ei rynninyt eteenpäin, onneksi. Muuten olisi puskat ryskynyt, kun emäntä olisi raahautunut perässä ;)

Nousu vaaran päälle oli jyrkkä, mutta niin vain OACin karvapohjat toimi eikä lipsuneet. Laelta avautui hienot näkymät Suomun rinteille sekä vaaran toiselle puolelle. Tämä olikin kapeampi paikka kuin olin alhaalla kuvitellut. Yllätyksenä laelta löytyi myös patikkapolun merkit! En ollut tiennyt, että maastossa kulkee jotain merkittyjä reittejä. Pidettiin evästauko ja nautittiin hiljaisuudesta. Tuntuu käsittämättömältä, että paikka on näinkin 'kuollut'. Hyvät rinteet ja ladut sekä paljon mökkejä, mutta ei elämää. Toisaalta meille tämä on oiva paikka, saa kulkea täysin omassa rauhassa upeassa maastossa.

 

Ai tollasilla se laahaa perässä.

Vehnäset ei Tilkoa kiinnosta, tällaiset eväät saa olla ihan rauhassa.

Tauon jälkeen lähdettiin seuraamaan patikkareitin merkkejä. Jos nousu oli jyrkkä, niin mitenkähän pääsisin alas. Alkuun meni hyvin, sitten edessä oli melkein pudotus...

Ihan tästä ei tultu alas ;)

Hmm, otanko sukset pois jalasta vai yritänkö laskea...Koiran kanssa en uskalla ottaa riskiä, että lasken päälle teräsreunoilla. Päästin Tilkon hetkeksi irti, se sai mennä edeltä. Kun se oli mäen alla, komensin odottamaan ja päästin itsenikin irti! Vau, hyvin luisti ja hyvin sain vauhdin pysäytettyä. Tosi nastaa!! Ei lumikengillä näin pääse ja suksilla taas tiheässä metsikössä on vaikea kulkea. Koira takaisin hihnaan ja eteenpäin.

Auraamalla alas....

Lasku jatkui ja luisuin välillä sivuluisua ja sitten taas jalat leveässä haara-asennossa jarruttaen. Kunnes vauhti vain kiihtyi ja kiihtyi ja kun mun vauhti kasvoi, niin Tilkokin lisäsi pökköä pesään. Räiskis ja rysäys, mamma nurin! Nauratti niin, etten meinannut päästä millään ylös. Tilko katsoi taakseen kuin sanoen, että mitä sä siellä makaat, mennään jo!

Tarkempi tutkimus lumenpintaan ;)

Joskushan se alamäki loppui ja päädyttiin suoraan ladulle. Hoidettu latu eikä hiihtäjiä missään. Siispä me hyödynnettiin latua ja kuljettiin helppo pätkä eteenpäin.

Hetki ladulla

Suon reunalla hypättiin ladulta pois ja suunnattiin puskaan. Ja kappas, siellä jatkuikin patikkareitin merkinnät. Otettiin suunta niiden mukaan, vaikka pusikkoiselta reitti näyttikin.

Jossain täällä puskassa menee reitti...ehkä....

Mutta niin vain löytyi kuljettava väylä puuston keskeltä. Tämä reitti täytyykin tulla tutkimaan lumettomana aikana!

Reittimerkki löytyi!

Reitti tuli ajotien varteen, josta käännyttiin Tilkon kanssa vielä takaisin metsään ja liu'uteltiin parin mutkan kautta takaisin autolle. Vielä on onneksi talvea jäljellä, vikat hanget kolutaan näillä värkeillä!

Mun Retkikamu <3