Hankikanto!

Muutaman räntä- ja lumisateisen päivän jälkeen ilma kirkastui ja pakastui. Ja mitä se toi tullessaan! Hankikannon! Tosin ihan mua hanki ei kestänyt kävellen, mutta suksin ja lumikengin kyllä. Ja koirat nauttivat, kun ne pääsevät kulkemaan mistä vain eikä lumi upotakaan. Ihan mieletön fiilis, kun voi liu'uttaa suksea ja antaa vain mennä. Varsinkin kun on vetoapua ;) Valjastin Tilkon ja vietin sen kanssa sunnuntaipäivän jäällä hiihtämässä.

Voi hankikanto!

Hiihdettiin ilman päämäärää fiiliksen mukaan. Kun edessä näkyi niemi, niin päätin jatkaa sitä kohti. Matkalla alkoi kuulua huminaa ja ihmettelin, mistä ääni tulee... Mietin jo kääntymistä takaisin, mutta kun ohi ajoi kelkkoja, niin jatkoin niiden jäljissä. Kohina yltyi ja sitten vasta tajusin, että olin lähestymässä Kalkonniemeä, yhtä Kemijärven hienoista uimarannoista. Ja sen edustalla on piilopato ja koski. Ääni kuului veden vyöryessä jään alta koskeen ja taas jään alle. Noustiin niemelle ja heitin sukset pois jalasta. Jatkoin Tilkon kanssa kävellen kosken lähelle. Ihmettelin, kun kosken alapuolella oli pilkkijöitä. Mutta kai he tietävät, missä uskaltaa liikkua ja kairata...

Kosken vesi oli tumman puhuvaa, pelottavan näköistä. Vesi ei ole minun elementtini, vaikka vesimies olenkin. Tai no, vesi lumen muodossa kyllä on! Näkymä oli kaunis ja äänekäs.

Kalkonniemestä laskin takaisin jäälle ja jatkettiin eteenpäin etsimään rauhaisaa evästelypaikkaa. Kelkkareitti näytti menevän seuraavan niemen suuntaan, sinne siis. Tilko löysi hyvän ja suojaisan paikan ison kiven äärestä. Mikäs meidän oli täällä ollessa, järvimailla!

Mietin paluureittiä ja päätin kiertää niemen, koukata jostain sitten takaisinpäin. Yllätys oli suuri, kun tajusin, että eihän tämä niemi ollutkaan vaan saari! Kotona oli pakko tarkistaa, että missä me oikein käytiin. Karttaahan ei ollut matkassa, kun ajatus oli vain pyöriä järvellä kodin lähellä.

Joku ystävällinen oli vetänyt järvelle ladun.

Näitä keväthankia olen odottanut! Muuton jälkeen olin tohkeissani paukkupakkasista, mutta niitä ei sitten ollutkaan kuin jokunen päivä. Talvi on ollut mielestäni yllättävän lauha. Ja nyt tuntuu, että kevät tulee vauhdilla. Päivät pitenevät, valoisaa aikaa riittää jo reilut 12 tuntia. Aamusta kuulee lintujen sirkutusta, niitä ei tunnu enää haittaavan yöpakkaset. Aurinko kun lämmittää nopeasti kylmän aamun. Onneksi lunta on vielä tolkuttomasti, ei ihan heti sula. Toivottavasti kunnon hiihtokelit jatkuvat vielä pitkään!!!!!

Kesään on vielä matkaa!