torstai 16. helmikuuta 2017

Käytiin Saariselällä

Osallistuin viime maanantaina Lumiturvallisuuskurssille Kiilopäällä. Majapaikka varattiin Saariselän puolelta, ja koska edellisestä talvivierailusta alueella on ehtinyt vierähtää jo vuosia, päätettiin viettää siellä pitkä viikonloppu.

Lauantain ajomatka sujui upeassa auringonpaisteessa ja jo matkalla olisi tehnyt mieli koko ajan pysähtyä valokuvaamaan sinistä taivasta, lumisia puita ja hohtavaa hankea. Jopa valtatie näytti ihastuttavalta.



Perille päästyä kurvattiin ensin paikalliseen koirapuistoon. Pitihän koiruuksien päästä haistelemaan kulmakunnan karvakuonojen hajut ja lukemaan näiden viestit.

Jaahas, jaahas...että tällaista tarinaa paikalliset mustit kertovat.


Kaunispää näytti olevan usvan takana, vain huipun  maston erotti joten kuten udun takaa. Ilma kuitenkin kirkastui myös tunturissa ja huippu tuli näkyviin. Kuinka rakennukset ja jopa tuo oikeasti ruma masto voivatkin olla  kauniita, kun ne ovat kietoutuneet lumivaippaan. Rakennelmat olivat kuin paksulla sokerihuurteella kuorrutettuja.




Päivä alkoi painua mailleen, kun viimein maltoimme lähteä kämpille päin. Näytti siltä, että olisi tulossa kirkas ilta. Hyvä niin, koska oli täysikuun aika! Illalla hyppäsin autoon ja ajoin Kaunispään huipulle. Nouseva kuu valaisi maisemaa ja huipun kahvilarakennuksen ikkunoissa olevat valot tekivät näkymästä sadunomaisen. Kokeilin kuvaamista eri säädöillä, jalustaa ei tietenkään ollut mukana. Jotenkin kekkasin tuon kuukuvaamisen vasta perille saavuttuamme. Jos olisin miettinyt asiaa aikaisemmin, olisin ehtinyt harjoitella pimeän kuvaamista ja ottanut sen jalustan matkaan!

Kuun mieletön valo!
 

Asuuko siellä joku...?




Tarua vai totta...
Kämpälle palattuani lähdimme vielä koiralenkille ja suuntasimme nyt kävellen Kaunispäälle. Kuutamo loi varjoja ja valoa riitti kulkemiseen. Rinteellä sijaitsevat mökit ja lumipeitteiset puut näyttivät tarumaisilta. Olimmeko sittenkin osa talvista satua?







Sehän on lumiporo!

Täysikuu, lumikissan valot ja niitä ihmettelevä Unna


Upean kuutamoyön jälkeen aamu valkeni jopa vielä kauniimpana. Lähdin koirien kanssa aamulenkille taas huipun suuntaan ja onneksi niin. Nouseva aurinko värjäsi taivaan ja hangen purppuranväriseksi. Ylhäälle päästyämme taivaanranta oli kuin tulessa. Edessä oli huikean kaunis auringonnousu tuntureiden takaa. Olin sielumaisemani äärellä!





Sielunmaisemani, tunturit!








Oho, hiihtohissi pyörähti käyntiin!

Kiinnostaakohan sitä porot vai maisema ;)

Porot...siellä jossain!

Unnakin valpastui!
Päivällä keli sitten muuttuikin oikein kunnolla. Ensin tulivat pilvet, mutta en antanut sen häiritä. Lähdin Tilkon kanssa lumikenkäilemään. Kahvit termariin ja evästä reppuun, lumikengät jalkaan ja kohti Iisakkipäätä. Eipä ehditty pitkälle kulkea, kun iski armoton lumimyräkkä. Ylös tunturiin ei ollut mitään asiaa, joten liikuttiin alamaastoissa. Paikoin hanki upotti turhankin paljon ja Tilkon oli hankala edetä. Välillä ihmettelin, kun lumikenkä ei liikkunut mihinkään. Kun vilkaisin taakse, niin Tilko seisoi lumikenkieni päällä ja oli sen näköinen, että alas mennä nyt, meikä tulee kyydissä.



Rämmittiin eteenpäin ja löydettiin hyvin tallattu polku. Ei kun lumikengät reppuun roikkumaan ja matka eteni jalkaisin. Polku tuli Iisakkipään talvikävelyreitille, niinpä jatkettiinkin sitä eteenpäin. Olimme parisen vuotta sitten syksyllä täällä, kun kyseistä reittiä rakennettiin. Se oli myös Tilkon ensimmäinen Lapin reissu. Ipana oli vasta nelisen kuukautta. Silloin reitin rakentaminen tuntui oudolta. Ihan kuin tunturiin ei pääsisi muuten kulkemaan kuin valmista tietä pitkin. Näin talvella idea vaikuttikin hyvältä. Kun lunta on maastossa reilusti ja haluaa kulkea jalan eikä suksilla tai lumikengillä, niin tämä on hyvä mahdollisuus siihen. Reitti on 2,1 kilsaa pitkä Aurorapolku ja sen varrella on myös Aurora-päivätupa.

Kulku tupaan tuosta välistä
Enpä ole moista päivätupaa ennen nähnyt. Huippumoderni, erähenkisyys on siitä kyllä kaukana. Valtavan rakennuksen kävelyreitin puoleinen seinä on umpinainen, mutta toinen puoli pelkkää lasia. Näkymä avautuu isolle terassille ja sen yli metsämaastoon. Nyt pyryssä ja tuiskussa ei kylläkään nähnyt juuri mitään. Rakennuksen toinen puoli on varattu tilaisuuksia varten, mutta toisessa päässä on kaikille avoin päivätupa. Ja millainen tupa se olikaan! Sisällä oli pariskunta evästelemässä, niinpä en tohtinut rynniä koiran kanssa sisään. Ihmettelin isoa ja siistiä tupaa ulkoapäin. Netistä sitten luin, että muiden suostumuksella lemmikin saa ottaa tupaan. Ja päivätuvan mukavuudet...sisällä on pöytäryhmät, takka ja sähköt!! Vessa sentään oli ulkohuussi ;) Niin, ja Auroratupa on nimensä mukaisesti päivätupa, siellä ei saa yöpyä. Leiriytyminen on sallittu läheisellä tulipaikalla.


Iltapäivällä lumisade loppui ja kävin suksimassa. Tuulelta suojaisella ladulla oli muuten hyvä hiihtää, mutta päivällä tupruttanut uusi lumi vähän tökki. Latu kiersi pulkkamäen ja ihmettelin rikkinäisten pulkkien kasaa...


Illalla tuntui, että tuuli yltyi varsinaiseksi myrskyksi. Kämpän katto paukkui, mutta pysyi onneksi paikoillaan.

Seuraavana päivänä suuntasin Kiilopäälle Lumiturvallisuuskurssille.


Pilvisen aamun jälkeen päivä kirkastui ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Edessä oli upea kurssipäivä, siitä myöhemmin lisää.

Ei hullumpi keli kurssipäivälle ;)

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia. Saariselkä on minulle tosi rakas paikka, viime vuosina olen ollut siellä aivan liian vähän ja kun katselen näitä kuvia oikein sieluun pistää ( mitä ikinä se tarkoittaakaan:). Käyn täällä blogissasi aina fiilistelemässä näitä talvikuvia!

    VastaaPoista