Paluu Karhunkierrokselle

Siitä on jo 15 vuotta, kun olin ensimmäisen kerran Karhunkierroksella. Reitti on jäänyt mieleeni vaativana kivikkopolkuna ja viimeisen päivän vaaranousut tuskaisena loppupinnistyksenä, mikä imi kaikki energiat. Olin ajatellut, että tuolle polulle en enää palaa, mutta toisin kävi.

Lähtöfiilikset

Kaverini oli tulossa helatorstaina pitkän viikonlopun viettoon pohjoiseen ja vaeltamaan teki mieli. Kuinka ollakaan, päädyimme Kuusamoon ja Karhunkierrokselle. Ihan koko reittiä ei suunniteltu kulkevamme, vaan startattiin Ristikalliolta, josta oli Rukalle 71 km. Siihen aika riittäisi eikä päivämatkoista tulisi liian pitkiä. Päivänvaloa touko-kesäkuun vaihteessa riittää toki ympäri vuorokauden, joten päivää pystyi venyttämään pitkälle iltaan.

Ristikallion upeat maisemat / Kuva@Tipi

Reissuun lähtiessä hieman jännäsin, että miten Tilko pärjää...tai enemminkin, että miten minä pärjään remmin päässä...reitin jyrkissä ja kapeissa kivikoissa. Näin reissun jälkeen voin todeta, ettei mitään ongelmaa. Kevyt koira kulki helposti paikasta kuin paikasta ja emäntäkin tuli hyvin remmin jatkeena.

Välillä kuljettiin esteradalla /  Kuva@Tipi

Riippusiltoja Tilko vähän jännitti, mutta meni varoen niistä ilman houkuttelua yli.

Matalana ja tassut leviällä, niin jo pysyy tasapaino

Kiutaköngäs / Kuva@Tipi

Kiutaköngäs

Telttayöt menivät leppoisasti, paitsi että toisena yönä herättiin teltassa aikamoiseen myräkkään ja kuunneltiin puiden huminaa. Mielessä kävi, että mitäs jos ne kaatuu päälle... Aamulla tuuli oli jo tyyntynyt, mutta niin vain se oli yöllä repinyt puita nurin reitille.

Jo päivällä oli melkoinen tuuli

Koti on siellä, missä on hyvä olla

Kokit hommissa / Kuva@Tipi

Illalla uni maittoi

Ja aamusta se oli jo vahdittava telttaa

Vielä vähän matkaa / Kuva@Tipi

Viimeisen päivän kolmen vaaran nousut sujuivat ongelmitta.

Tonne me mennään.... / Kuva@Tipi

Ja tuolta me tultiin!

Reitille oli tehty köysikaiteita ja polkuja oli sorastettu, mikä helpotti kulkua. Ainoastaan Konttaisen nousu oli kuten olin muistanutkin, se mentiin nimensä mukaisesti melkein kontaten ylös.

Köysirata helpotti kulkua / Kuva@Tipi

Kelit suosi, onnellisen kolmikon aikataulu piti ja kaveri ehti kuin ehtikin sunnuntain yöjunaan :)

Team T-Power

Vuodet vierii

Kyllä aika menee nopsasti. Muistan, kun haettiin Unna, pieni kettutyttö, kotiin. Eilen tuli jo isommalle tytölle 11 vuotta täyteen. Onnea murunen!

Hymyhuuli, aina hyvällä tuulella.

Mestari löytämään tennispalloja! Nytkin iltalenkiltä löytyi aarre matkaan.

Herkkuperse, tykkää kaikesta syötävästä.

Maksiskakkujen rakastaja, tosin tätä herkkua saa vain kahdesti vuodessa. Siksi se onkin ahmittava vauhdilla kiposta parempiin suihin.

Mamman musu, toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä <3

Metsäpolulla

Päivälenkki koirien kanssa tutulla metsäpolulla ja kahvittelu lammen rannalla tekee hyvää välillä turhankin kovilla kierroksilla käyvän emännän päälle. Ajatukset takkuaa eikä mistään saa otetta. Silloin on parempi lähteä luonnon rauhaan. Metsäisellä ja soita kiertävällä polulla ollaan lähellä Kemijärven keskustaa, mutta tunnelma on kuin erämaassa. On hiljaista, vain korppien raakkuminen kuuluu jostain läheltä.

Eikös se ole niin, että kun kävelylenkille ottaa eväät mukaan, niin se muuttuukin retkeksi. Tämä on lähiretkeilyä parhaimmillaan.

Näitä nappisilmiä unohtamatta ;)

Korvapuoli kanto kuunteli tarkkaan jutteluani koirille.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, päivä oli kuin tehty retkeilyyn.

Kumpi hyppää eka...?

Metsäpolun pitkospuut alkavat olla tiensä päässä, mutta vielä pääsee soiden yli kastelematta tassuja.

Alueella asuu Koillis-Peikko. Unna kävi tarkistamassa, josko se olisi ollut kotona, mutta ei vain Peikkoa näkynyt. Niinpä me lähdimme omaa kotia kohti mieli levänneenä.

Metsiemme sielunlintu

Kuukkeli on kairankulkijan kaveri. Sen kaunis ja hiljainen kujerrus kuuluu tulipaikalla ja kohta se lentääkin retkeilijän lähelle herkkujen toivossa.

Kuukkelia kutsutaan metsiemme sielunlinnuksi. Ennen uskottiin, että kun metsästäjä kuolee, siirtyy hänen sielunsa kuukkeliin.

Kuukkelia pidetään myös onnenlintuna. Jos linnun tappaa, katoaa sen tappaneen henkilön metsästysonni ikuisiksi ajoiksi.

Etelä-Suomesta ovat vanhat metsät lähestulkoon kadonneet, sitä myöten myös kuukkelit. Paikkauskollinen lintu tarvitsee vanhoja puita suojakseen eikä se lähde hevin ylittämään aukeita paikkoja. Upeassa elokuvassa 'Metsän tarina' kuvattiin eteläkarjalaista vanhaa metsää ja siellä asustelevia kuukkeleita. Nyttemmin metsä on hakattu ja kuukkelit hävinneet. Kuukkelimetsä kaadettiin

Tätä pyöreäpäistä lintua pidetään Lapin lintuna, mutta se on myös Kainuun maakuntalintu. Sekä Pyhä-Luoston kansallispuiston tunnuslintu. Odotan seuraavaa retkeä ja kohtaamista ystäväni kanssa.