tiistai 16. lokakuuta 2018

Metsäpolulla


Päivälenkki koirien kanssa tutulla metsäpolulla ja kahvittelu lammen rannalla tekee hyvää välillä turhankin kovilla kierroksilla käyvän emännän päälle. Ajatukset takkuaa eikä mistään saa otetta. Silloin on parempi lähteä luonnon rauhaan. Metsäisellä ja soita kiertävällä polulla ollaan lähellä Kemijärven keskustaa, mutta tunnelma on kuin erämaassa. On hiljaista, vain korppien raakkuminen kuuluu jostain läheltä.




Eikös se ole niin, että kun kävelylenkille ottaa eväät mukaan, niin se muuttuukin retkeksi. Tämä on lähiretkeilyä parhaimmillaan.



Näitä nappisilmiä unohtamatta ;)


Korvapuoli kanto kuunteli tarkkaan jutteluani koirille.


Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, päivä oli kuin tehty retkeilyyn.



Kumpi hyppää eka...?


Metsäpolun pitkospuut alkavat olla tiensä päässä, mutta vielä pääsee soiden yli kastelematta tassuja.



Alueella asuu Koillis-Peikko. Unna kävi tarkistamassa, josko se olisi ollut kotona, mutta ei vain Peikkoa näkynyt. Niinpä me lähdimme omaa kotia kohti mieli levänneenä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti