Safari Etelä-Afrikassa

Nyt teen poikkeuksen blogijuttuihin. Tällä kertaa ei ole koiramaista retkeilyä vaan eläimellistä matkailua ilman koiria. Jätin hetkeksi pohjoisen ja lähdin safarille Etelä-Afrikkaan.

Herra Impala piti tarkasti huolta haaremistaan.

McDonaldsin jengi! Impaloiden takapuolen musta merkki, kuin Mäkkärin M!

Onko niillä mustat raidat valkoisella pohjalla vaiko valkoiset mustalla pohjalla?

Mietiskelevä vihermarakatti

Öinen safariajo ja sen jännät äänet. Yksi äänen tuottajista oli Saku Sammakko kosiomatkallaan.

Vanha herra, lienee laumastaan syrjäytetty ja nyt yksin.

Ruuhkaa kivellä!

Leveähuulisarvikuono, lempeä jättiläinen.

Valitettavasti sarvikuonoja salametsästetään niiden sarvien takia. Pilanesbergin kansallispuistossa oli edellisellä viikolla tapettu uros sekä kantava naaras, kolme turhaa kuolemaa lyhyessä ajassa! 

Toivotan kaveruksille pitkää ikää!

Näin se käy!

Sarvien tupsut sen paljastaa, se on Rouva Kirahvi.

Välillä näkyi pientä mustaa ja valkoista....

Herra Kudu tuli hyvin varovasti juomapaikalle.

Kolme sisarusta

Mutruhuuli

Juomatauko, tämä jättiläinen juo noin 150 litraa päivässä.

Yön pimeydessä oli pakko kurkata pesään. Kutojalintu se siellä torkkui.

Olihan niitä koiriakin, tosin näitä savannikoiria en menisi paijaamaan.

Tätä kaveria sen sijaan sai silittää mielin määrin ;)

Viikko Afrikan auringon alla oli ohi, aika palata kotiin.

Talvipäivän koiramaista riemua

Koirat ne osaa nauttia hetkestä...ja kiusata toisiaan!

Hei, kato mitä mä löysin!

Tällasen kumilelun!

Annas kun mä...

Mä ihan vaan vähän maistelen sitä!

Älä yritä!

Helkkari, se vei mun löydön!

Nyt kieli keskellä suuta...

Tuolla se istuu...

Häh, meinaako se tulla ryöväämään MUN lelun!?!

Näpit...tai siis hampaat irti siitä, ipana!

Padam!

Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Kausi korkattu

Ensin tuli märkä lumi, sitten pakkanen ja aurinko. Ja meikäläisellä kiire lumille! En muista, olenko koskaan ikinä hiihtänyt jo lokakuussa. Nyt olen! Latuja odotellessa korkattiin kausi leveillä liukulumikengillä. Koirat mukaan ja lumille mars!

Tilkon kanssa päästiin matkaan pienten alkuvaikeuksien kautta. Se ei tykkää valjaista, vieläkään. Ihan sama, onko ne normi lenkitysvaljaat vai vetovaljaat, niin ei. Koiruus antaa pukea ne ylleen, mutta on aivan maansa myynyt. Sitten, kun hirvitykset on päällä, niin johan se menee muina miehinä reippaasti eteenpäin.

Kemijärven Pöyliövaaralla on upeat hiihtomaastot, mikäs täällä on sujutellessa.

Seuraa johtajaa!

Unna taas hihkuu innosta, kun se näkeekin vetovaljaat. Sen kanssa onkin kiva hiihtää, rauhallista menoa.

Ja joskus myös yllättävää, kun neiti hidastaa kesken alamäen!

Pöyliövaaran patikkareitin varrella on ihan uusi tulipaikka. Nyt sujuteltiin vain ohi, vaikka koirat yrittikin väittää, että on eväiden aika.

Päästettiin välillä isäntä ja Unna edelle, Tilkoa se kyllä harmitti.

Hiihtopäivän päätös, upea auringonlasku. Tästä se kausi nyt sitten starttasi!

Ensilumi!

Viime yönä siirryttiin talviaikaan ihan kirjaimellisesti! Eilen tuli taivaalta tihkua ja räntää, mutta yöllä se oli muuttunut lumisateeksi! Aamulla valkoista ihanuutta oli jo toistakymmentä senttiä maassa. Lisää on satanut päivän aikana ja lämpömittari näyttää pakastumaan päin. Josko se lumi pysyisikin maassa ja sulaisi vasta toukokuussa...?

Me nautittiin tästä yllättävästä talvipäivästä. Nyt alkoi meidän aika! Lumettomat etelän talvethan oli yksi meidän pohjoiseen muuton syitä!

Käytiin koirapuistossa riehumassa. Perskärpänen oli koko ajan Unnan kimpussa ja sillä meinasi mennä hermo!

Tilko sen kuin nautti tilanteesta, kiusankappale!

Unna päätti ottaa vähän välimatkaa ipanasta.

Ihme tyyppi, jos leikistä suuttuu, taisi Tilko tuumia.

Kaupunkimaisema oli värittömän kaunis.

Märkä lumi painoi oksia ja järven pinta oli jo osin hyhmässä.

Alkuviikoksi on luvattu pakkasta ja jopa aurinkoista. Taitaa olla aika kaivaa sukset esiin!

Vihdoinkin...aurinko!

Jopas nyt! Aurinko on yhä olemassa! Varmastikin reilu kuukausi on eletty harmauden ja usvan keskellä, kunnes tänään iltapäivällä outo valoilmiö päätti näyttäytyä. Kummasti mieli piristyi ja löytyi taas intoa kuvaamiseen!

Lunta vielä odotellaan, ehkä se tulee seuraavaksi. Valkoinen lumipeite on laskeutunut jo Pyhälle sekä kuulemma naapurikuntiin, Kemijärven tuo ihanuus tuntuu vain kiertävän. Käytiin päiväkävelyllä Kemijoen varressa ihastelemassa maisemia ja joutsenia sekä haukkumassa poroja...

Heinäpaalit ja porot pellolla, tästähän saa hyvän kuvan! Se ehti ajatuksen asteelle, sitten joku haukahti ja petteri punakuonot lähti koparat naksuen matkaan.

Edestä kuului laulujoutsenten huutoa, jatkettiin ääntä kohden. Joelle oli kokoontunut kymmeniä joutsenia suunnittelemaan lentoa kohti etelää. 

Taitouintia

Pyhän lumihuiput sekä valkeat joutsenet sinisellä joella, sehän on kuin #suomi100. 

Pakkasta on sen verran, että pienet lammet ja järvet ovat jo osittain jäässä. Ei se vielä meikäläistä kanna, mutta ehkä pilkkimiehen ;)

Tyyni joenpinta heijasti kauniisti pilvet ja lehdistä riisuuntuneet puut. Kaikki on valmista talvea varten!

Tervetuloa lokakuu!

Aurinko on tainnut hylätä Kemijärven ja tilalle on tullut pysyvä kosteus ja sumu. Onneksi ruskan värit antavat oman valonsa tänne harmauden keskelle. Mutta vaikka päivät ovat harmaita, niin mieli ei ole. Nyt ollaan asuttu yhdeksän kuukautta Lapissa, odotusaika alkaa olla siis ohi. Mutta minkä, ken tietää. Jotenkin vain on sellainen tunne, että tämä lokakuu tuo taas jotain uutta tullessaan. Näissä mietteissä kävin tänään Tilkon kanssa metsäretkellä nauttimassa hiljaisuudesta.

Sumu oli kietonut läheiset vaarat vaippaansa.

Kuljettiin Ämmänniemen metsässä ja löydettiin  meille uusi tulipaikka. Sinne ei johda polkuja vaan parhaiten sen saavuttaa järveltä veneellä tai kanootilla.

Paikalla odotti vain hiljaisuus, jonka rikkoi ainoastaan lintujen äänet.

Sisälle kotaan ei menty vaan keittelin kahvit rantakivillä. Onni ja autuus asua täällä ja retkeillä näissä maisemissa. Lappi on muutakin kuin tuntureita.

Joku iski ahterinsa istuinalustalle ja taisi miettiä keksejä...

Ei kun ihan vaan lintuja tarkkailen!

Vastarannan sumusta näkyivät kullankeltaiset puut.

Jatkettiin kulkua ja kierrettiin niemen toiselle puolelle. Siellä odotti ennestään tuttu laavupaikka, joka sekin on upealla paikalla. Täältä ajattelin jatkaa polkua pitkin, mutta sitten kuulin lähestyvien ihmisten ääniä! Kääk!

Hypättiin samantien polulta pois ja jatkettiin varvikossa omia jälkiä! Kun tähänkin asti oli oltu omassa rauhassa, niin ollaan loppuun asti ;)