Tervetuloa lokakuu!

Aurinko on tainnut hylätä Kemijärven ja tilalle on tullut pysyvä kosteus ja sumu. Onneksi ruskan värit antavat oman valonsa tänne harmauden keskelle. Mutta vaikka päivät ovat harmaita, niin mieli ei ole. Nyt ollaan asuttu yhdeksän kuukautta Lapissa, odotusaika alkaa olla siis ohi. Mutta minkä, ken tietää. Jotenkin vain on sellainen tunne, että tämä lokakuu tuo taas jotain uutta tullessaan. Näissä mietteissä kävin tänään Tilkon kanssa metsäretkellä nauttimassa hiljaisuudesta.

Sumu oli kietonut läheiset vaarat vaippaansa.

Kuljettiin Ämmänniemen metsässä ja löydettiin  meille uusi tulipaikka. Sinne ei johda polkuja vaan parhaiten sen saavuttaa järveltä veneellä tai kanootilla.

Paikalla odotti vain hiljaisuus, jonka rikkoi ainoastaan lintujen äänet.

Sisälle kotaan ei menty vaan keittelin kahvit rantakivillä. Onni ja autuus asua täällä ja retkeillä näissä maisemissa. Lappi on muutakin kuin tuntureita.

Joku iski ahterinsa istuinalustalle ja taisi miettiä keksejä...

Ei kun ihan vaan lintuja tarkkailen!

Vastarannan sumusta näkyivät kullankeltaiset puut.

Jatkettiin kulkua ja kierrettiin niemen toiselle puolelle. Siellä odotti ennestään tuttu laavupaikka, joka sekin on upealla paikalla. Täältä ajattelin jatkaa polkua pitkin, mutta sitten kuulin lähestyvien ihmisten ääniä! Kääk!

Hypättiin samantien polulta pois ja jatkettiin varvikossa omia jälkiä! Kun tähänkin asti oli oltu omassa rauhassa, niin ollaan loppuun asti ;)