Aurinko!

Tänään purettiin energiaa kukin tavallaan, pakkanen ei meitä haitannut. Monen pilvisen ja harmaan päivän jälkeen näyttäytynyt aurinko sai mielen virkeäksi ja koirat villeiksi.

'Pitkäsäärinen' emäntä suksi ensin hiihtoladulla, joka todellakin oli nimensä mukaisesti Aurinkolatu. 

Mitkä sääret ;)

Sen jälkeen oli karvakuonojen pallopelin vuoro...

Aurinko laski, oli kuun vuoro nousta taivaalle. Me väsyneet, mutta onnelliset ulkoilijat lähdemme nukkumatin matkaan. Hyv' yötä!

Tilkon eka hiihtoreissu

Tilko on laiha puikulamallinen nuori poropoika, jolle on ollut erittäin vaikea löytää istuvia valjaita.

Montaa on kokeiltu ja moni on huonoksi todettu. Rukka pyörii päällä, Hurtan koot ei vain sovi...lopulta retkivaljaaksi löytyi Julius K9. Se on kuitenkin varsin tukevaa tekoa ja normilenkille kaivattiin kevyempää. Lisäksi kovalla pakkasella huomasimme, että koira palelee sen kanssa. Toimiko iso valjas kuin kylmävaraaja...? Siltä ainakin vaikutti, kun koira melkein hytisi se päällä.

Kyselin porokoirien omistajilta kokemuksia ja ykköseksi nousi Zero DC Short -valjasmalli. Se tilattiin ja omasta mielestäni se on lenkkivaljaaksi aika hyvä. Koira ei vain tykkää mallista ja vierastaa sitä. Totuttautuminen siihen siis jatkuu, mutta tämäkään valjas ei sovellu vetämiseen. Vielä oli edessä vetovaljaan löytyminen.

Netistähän löytää vaikka mitä, mutta kun pitäisi päästä sovittamaan valjasta. Rovaniemellä käytiin, mutta sieltäkään ei löytynyt mitään. Kuinka ollakaan, täällä paikallisessa eräliikkeessä myydään myös koiratarvikkeita ja siellä oli hyllyssä vetovaljaita! Yhtä kokeiltiin, ja avot. Sehän istui ja selkäosan pituus oli sopiva. Tilko oli aika alistuneen oloinen kaupassa, taisi ajatella että 'taasko tätä valjasshouta, en tykkää.' Emäntä taas oli riemastunut, vihdoinkin sopivat, ei muuta kuin äkkiä kassalle ja Jokke-valjaita testaamaan käytössä.

Unnan kanssa olen hiihtänyt jo useamman talven, mutta nyt oli Tilkon neitsythiihto edessä. Laitoin herralle kaulapannan kaulaan ja jemmasin valjaat reppuun. Mokoma kun on ottanut nokkiinsa kaikista valjaskokeiluista niin, että nyt kun se näkeekin valjaat, niin ipana katoaa jonnekin pöydän alle jemmaan. Huijaus onnistui, ja se lähti tyytyväisenä ovesta ulos. Haettiin vielä kellarista sukset ja lähdettiin matkaan. Laitoin ensin sukset jalkaan ja annoin koiruuden tutustua härpäkkeisiin. Sitten kaivoin valjaat repusta ja kun Tilko ne näki, niin johan se oli pinkomassa toiseen suuntaan. Mikä ihme siinä onkin, että se inhoaa valjaita noin kovin?! No, inhoamisesta huolimatta se kuitenkin antaa pukea valjaat päälle ihan nätisti, alistuu vain tilanteeseen.

Kun valjaat oli yllä, tuli Tilko suksien väliin istumaan eikä liikkunut mihinkään. Hetken sain sitä houkutella, jotta päästiin matkaan. Mutta kun vauhtiin päästiin, niin koiruus meni innokkaana häntä pystyssä eteenpäin. Se näytti unohtaneen päällään olevat valjaat ja nautti vauhdikkaasta menosta.

Ja se tosiaan veti, ei pysähtynyt kun remmi kiristyi. Välillä mentiin sivusuunnassa pupun jälkien perässä ja kohta toiseen suuntaan peuranjälkiä haistellen, mutta pääosin suunta oli eteenpäin.

Homma sujui ja hiki tuli, tosi nastaa yhdessä tekemistä. Näen jo karavaanimme keväthangilla ahkiovaelluksella!

Hyvää Saamelaisten kansallispäivää!

                                            

                                  Tänään olisi myös Pyry-koirani täyttänyt 14 vuotta <3

Samana päivänä 11.5.2015, kun Pyry nukkui pois, oli Kolilla nähnyt päivänvalon porokoira Tilko. Johdatusta tai ei, Tilko muutti meille ja täytyy sanoa, että herroissa on aika paljon samaa ;)

Fatbiken satulassa Pyhällä

Tänään 4.2. vietettiin vuoden ensimmäistä Luonnon Päivää. Halusin kokeilla jotain uutta ja sitä oli tarjolla Pyhällä. Päivän nimi oli 'Sukella talveen' ja mahdollisuus erilaisten lumilajien kokeiluun. Meikä lähti testaamaan läskipyörää.

Maastopyöräily on vanha harrastukseni, mutta fatbikella en ole koskaan ajanut, en edes istunut satulassa. Nyt oli oiva tilaisuus lähteä porukan matkassa ohjatulle lyhyelle polkaisulle.

Ajopelit valmiina lähtöön

Päivä oli varsin pilvinen ja tuuleton. Pyhän huippu oli kadonnut pilviverhon ja sumun taakse.

Pyhälle on tehty latujen ohella hyvä pohja kävelyä ja fillariajoa varten kansallispuiston alueelle. Matkaan lähdettiin Luontokeskus Naavan pihalta ja ensimmäiset muutama sata metriä poljettiin pyörätietä pitkin.

Luontokeskus Naava

Pyörätieltä käännyttiin ladun varteen ja sukellettiin Pyhä-Luoston kansallispuiston alueelle. Alkuun mentiin latureittiä pitkin, josta sitten käännyttiin varsinaiselle reitille. Pyörät nostettiin varovasti perinteisen ladun yli, jottei vahingossakaan rikottu latua. Edessä oleva polku oli kelkan tekemä ja kulkijoiden talloma, tällä hetkellä ihan ilman lumikenkiäkin kuljettava reitti. Ja se kantoi hyvin läskipyörää.

Ohjeistusta...edessä mäkistä maastoa, pidetään välimatkaa toisiimme.

Fillari, joka mielestäni näyttää aivan tajuttoman painavalta, olikin käytössä varsin kevyt ja ketterä. Leveä ohjaustanko oli alkuun outo, kun olen tottunut huomattavasti kapeampaan. Se vaikutti myös ohjaamiseen. Itsestäni tuntui, että piti enemmän ohjata pyörää kuin mitä omalla kapeampi tankoisella maastopyörällä.

Meitsin menopeli!

Vaihteleva polku jatkui Tiaislaavulle, josta etenimme Tunturiaavan lintutornille. Suolla kulkee lumettomana aikana pitkokset ja fillarireittimme kulkikin nyt osin lumisten pitkosten päällä, osin vieressä. Jos täällä etupyörä ohjautui ohi polun, upposi lumeen.

Nyt ei jääty makkaranpaistoon

Siellä ne pitkokset jossakin on...ja tunturit!

Lintutornilla pidettiin mukava kuvaus- ja rupattelutauko. Me polkijat olimme pohjoisen asukkeja ja opas, Rebecca, oli kotoisin Barcelonasta Espanjasta. Yhteisenä polkemiskielenä oli englanti ja homma sujui mainiosti.

Pilviverho rakoilee

 

Mihin kaikki värit on kadonneet?

Tauon jälkeen minä polkaisin ensimmäisenä matkaan, koska halusin ennättää kuvausmielessä takaisin Tiaislaavulle. Ryhmä saapui hetken kuluttua perässäni, kuvat saatiin otettua ja taas jatkettiin yhtenä letkana kohti Naavaa.

Iloinen Rebecca johtaa joukkoa

Paluu oli hieman ylämäkivoittoista, mutta pääsimme mäet ylös ilman mitään sutimisia. Muutama kävelijä tuli kapealla polulla vastaan, mutta hyvin mahduimme kaikki luonnon helmaan.

Kaiken kaikkiaan todella nasta kokemus, lumisukellusta ei tullut, ja edessä on varmasti uusi fatbike-retki!

Näkemiin tammikuu, tervetuloa helmikuu

Uusi kotikaupunkini

Vihdoinkin elämä alkaa asettua ja voin laskeutua lappilaiseen moodiin. Tammikuussa meistä tuli virallisesti Lapin asukkeja, mutta työkuviot sekoittivat omaa päätä. Olin joka toinen viikko etelässä töissä ja toisen viikon kotona pohjoisessa. Niinpä olo oli kuin lomalaisella. Käväisin kotona ja aina oli kauhea kiirus touhuta kaikkea. Piti hiihtää, laittaa kotia kuntoon, lenkkeillä ja treenata koirien kanssa, lukeakin olisi pitänyt ehtiä...ihan hullua! Mihinkään ei ollut kiire, pää ei vain tätä ymmärtänyt. Laskin päiviä, jolloin täytyi taas lähteä töihin ja yritin tehdä kaikkea mahdollista jotenkin tajuamatta, että kohtahan olen täällä kokonaan.

No, nyt se hetki on siis tullut! Helmikuun ensimmäinen aamu valkeni kauniissa pakkassäässä, tästä on hyvä aloittaa!

Ennen uusia retkiä vielä kuvia tammikuulta. On hienoa päästä seuraamaan, kuinka päivät pitenevät!

Kotavaara

Kotavaara on loistava retkikohde varsinkin kesällä. Huipulla on laavu sekä näkötorni, josta avautuu kauniilla kelillä upeat maisemat. Toissa kesäisestä retkestämme tornille voi lukea täältä http://retkipaikka.fi/vapaa/veden-valketta-kemijarvella-kotavaaran-nakotorni/ . Talvinen tutkimusretki laavulle on vielä edessä!