Pohjoisen turnee vol.1, Paistunturit

Saavuttiin eilen 11 päivän pohjoisen turneelta kotiin. Paljon ehdittiin nähdä ja kokea sekä kerryttää auton mittariin kilsoja. Nyt on aika uupunut olo, koiratkin on nukkuneet koko päivän. Reissu venyi pidemmäksi kuin oli alkuun ajateltu. Kun ei ollut kunnon suunnitelmia, niin mentiin fiiliksen mukaan. Ja se fiilis johdatteli upeisiin paikkoisiin, mutta ehkä tuli ahnehdittua vähän liikaa kohteita. Jossain välissä jo tuntui, että autossa istuminen riittää!

Ruskea mökki niementörmällä, siellä oli hyvä olla!

Kaikki alkoi Aittijoelta... Alun perin oli mietitty matkaa Sevettijärven suuntaan, mutta sattuman sanelemana löysimmekin itsemme toiselta puolelta Lappia, Tenon törmältä Aittijoelta kivasta kämpästä. Mökki lämpesi takan ja hellan avulla, aurinkopaneelista tuli virtaa lamppuihin, joita ei tarvittu, oli raikas ja juotava kantovesi Aittijoesta sekä uskomaton rauha. Patikoitiin päivät tunturissa, nautittiin illalla puusaunan leppoisista löylyistä ja nukuttiin tosi sikeästi kolme yötä. Jos jossain, niin täällä todella rentoutui!

Koiraihmisen mökillä kun ollaan, niin löytyi iso aitaus.

Lyhyen matkan päästä kämpältä, tien toiselta puolen, nousi vanha, kuulemma jo satoja vuosia sitten kuljettu reitti tunturiin. Ekana päivänä liikuin yksin koirien kanssa, selkävaivainen isäntä jäi nauttimaan mökkeilystä ja lämmittämään saunaa. Kuljin reittiä jonkin matkaa ja lähdin sitten koivikon poikki nousemaan läheisille huipuille.

Karua, mutta kaunista!

Jostain syystä mulla on pakkomielle nousta kaikille mahdollisille töppyröille. Mietin aina, että mitä sen laelta oikein paljastuu. Joskus petyn, kun maasto jatkuukin vain metsäisenä mattona. Tällä kertaa ei tarvinnut harmitella kipuamista. Ne maisemat, Norjan lumihuippuiset tunturit! Ihan mielettömän upean näköistä, vaikka pilvisyys haittasi näkyvyyttä. Miten tähän aikaan vuodesta, kesäkuun lopulla, voikin olla vielä noin paljon lunta jossain!

Rajajoki Teno

Otetaan hei nyt kuva...

Käännyin katsomaan takaisin Suomen kamaralle ja kaunistahan se oli täälläkin. Karua ja väritöntä, koska lehti oli vasta puhkeamassa koivuihin. Luntakin oli yhä laikuittain tuntureiden rinteillä. Silti Norja veti katseen puoleensa ja vain huokailin...tuonne jos pääsisin!

Jee, lunta!!

Lehti oli vasta puhjennut koivuihin.

Norja <3

En ole muuten missään nähnyt niin paljon hirven jätöksiä kuin mitä tällä alueella on! Mökin pihalla tuntuvat myös viihtyvän, mutta ei törmätty sarvipäihin. Yritin valvoa ja odotin, josko tulisivat yöllä kyläilemään. Tuliko ne...en tiedä, kun tuli uni!

Luumujako ne on... ;)

Seuraavana päivänä lähdettiin porukalla tunturiin. Keli jatkui pilvisenä ja tihkusateisena, mutta eipähän ollut itikoita. Kuljettiin mun eilistä reittiä pitkin, kunnes tultiin mökin omistajan vinkkaamalle kammille.

Koivikon läpi noustiin tunturiin.

Mitä ihmettä tolle on tapahtunut?!?

Mättäitä myöten suon yli

Mikä rauha ja hiljaisuus, tänne olisi voinut jäädä leiriin. Ketään ei nähty, mitään ei kuulunut. Kammin vieraskirjan mukaan edelliset kulkijat olivat toukokuussa hiihdelleet alueella. Paistettiin makkarat, tutkittiin ympäristöä ja palattiin samoja jälkiä pitkin mökin suuntaan.

Kammi ja makkaranpaistajat

Aina ton Unnan pitää säätää jotain!!

Mä näitä polkuja tallaan...

Tilko, kato tonne päin, otetaan kuva....no, kato nyt....

Isäntä jatkoi Unnan kanssa suoraan mökille, mä jäin Tilkon kanssa huiputtamaan reitin varrelle osuvia töppyröitä. Ylös ja alas, ylös ja alas, ahmin maisemia ja nautin.

Siellä kaukana ne menee...

Autotiet rajajoen molemmin puolin. Kotimaan puoleista tietä Utsjoelta Karigasniemelle sanotaan muuten Suomen kauneimmaksi! 

Alas on pitkä matka

Se kutsuu luokseen....

Suorastaan huutaa luokseen!

Pitkä matka on tassuteltu, on levon aika.

Illalla saunakahvien ääressä mietittiin seuraavan päivän reittiä. Matkan tuli jatkua, mökkivuokra päättyi. Mihin mennään, mitä halutaan nähdä. Teltta ja evästä sekä koirien passit oli matkassa, joten suunta oli vapaa. Kuulin lumen kutsun....

Ai siis mihin me lähetään...!?!?!?