Läheltä näkee kauas

Lähiretkeily ja kodin lähellä ulkoilu on koronaviruksen johdosta noussut arvoon arvaamattomaan. Meillä on täällä pohjoisessa hienot olosuhteet ja vähän ihmisiä ja niitä vähiäkin on helppo vältellä.

#socialdistance

Suuntaamalla jäälle tai lähimetsään tehden omia latuja, ei juurikaan kohtaa muita kuin satunnaisen jänön loikkimassa hangella. Josta tietty seuraa jänisloikka, kun koirat saavat kimmokkeen jatkaa matkaa vauhdilla...

Käpälät sen oivat on, hyppy aivan verraton.

Jos haluaa kavuta korkeuksiin, niin meidän lähistön hienoin kohde on Kotavaaran näkötorni. Siellä saattaa kohdata muitakin kulkijoita, mutta kun ajoittaa oman kulkunsa aikaiseen aamuun, saa olla varsin omissa oloissaan.

Ylös torniin katsomaan auringonnousua.

Aurinko ehti nousta ennen kuin ehdin ylös torniin.

 Tornista näkee hyvällä säällä kauas ja mieli tuulettuu.

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen onkaan hän.

Tuntureita voi ihailla myös kaukaa.

Ennen juna kulki Sallaan, nykyään rata on autio.

Junan hylkäämä rata.

Torniin vie jyrkät tikkaat, jotka varsinkin talven huurussa voi olla tosi liukkaat. Omalla vastuulla kapuaminen.

Nousu vaaralle on jyrkkä ja polun varrelta voikin ottaa sauvat lainaan. Alastullessa ne pitää muistaa palauttaa samaan paikkaan.

Muista palauttaa sauvat.

Itselleni luonnossa liikkuminen on henki ja elämä. Pelolla olen seurannut koronauutisia ja ulkonaliikkumiskiellon mahdollista tulemista myös Suomeen. Jospa väki ymmärtäisi pysyä kotiseuduillaan, niin noin rajuihin toimenpiteisiin ei tarvittaisi täällä ryhtyä.

Nautitaan ja rentoudutaan ulkoillen, unohdetaan edes hetkeksi ahdistavat koronauutiset.

Elämme outoja aikoja

Ennen korona oli lautapeli ja olut, nyt se on näkymätön vihollinen, joka luo tuhoa ympäri maapalloa. Uutiset Kiinasta ovat hiljentyneet, epidemia on siirtynyt lähemmäs ja muuttunut pandemiaksi. Mitä lähempänä asiat tapahtuvat, sitä enemmän se meitä koskettaa ja hätkäyttää. Vielä tuntuu osa suomalaisista ajattelevan, ettei virus koske heitä ja heidän tekemisiään. Valitettavasti toisin on. Meidän jokaisen tulisi ottaa tämä tilanne vakavasti ja miettiä omia valintojamme.

Kevätaurinko houkuttaisi Lapin hangille, mutta onko tässä tilanteessa järkeä matkustaa. Emme tarkkaan tiedä, miten virus tarttuu ja kulkeutuu ihmisestä toiseen. Mitä enemmän porukkaa on samassa paikassa, sitä suurempi riski on sairastua tai kantaa virusta eteenpäin. Eilen tulikin sitten tieto, että hiihtokeskukset sulkevat ovensa, samoin suuri osa keskusten palveluista. Pandemia on valtava isku matkailulle ja on pelottavaa seurata, mitä kaikkea tässä ehtii vielä tapahtua. Matkailu ei ole ainoa kärsijä, tämä koskettaa ihan kaikkea ja kaikkia. Ennusteiden mukaan taudin huippu nähdään Suomessa vasta toukokuussa. Koronauutisten tulva on valtava. Niitä kuunnellessa alkaa ahdistaa ja on pakko päästä ulos. Nautitaan lähiluonnosta liikkuen ja rentoutuen. Olen onnekas, kun meillä luonto on heti ulko-oven takana ja siellä tilaa liikkua.

Ihan heti ei tule ketään vastaan. Lenkit järven jäällä koirien kanssa kohtaamatta ketään ja hiihtoretket Tilkon kanssa, ihan parasta lääkettä pään tyhjennykseen.

Tästä voi tulla pitkä, kuohuva kevät ja kesä emmekä tiedä, millainen maailma meitä pandemian jälkeen odottaa.

Kolhuja tulee, mutta yhdessä tästä selvitään. Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta...ja sopiva turvaväli ;)

Päivä filmitähtenä

Jotkut työpäivät vain ovat parempia kuin toiset! Pääsin Unnan kanssa kokemaan päivän filmistarana, kun brittiläinen kuvausryhmä, Ross ja Max, saapui Kemijärvelle. Ryhmä oli matkannut jo parisen viikkoa Suomessa kuvaten junamatkaa Helsingistä pohjoiseen. Kemijärvi oli pääteasema, niinpä ryhmä halusi kuvata täällä ulkoilujuttuja ja kuulla asumisesta lumen keskellä.

Lunta riittää! kuva @MauriMonto

Kun Briteissä sataa lunta, koko yhteiskunta lamaantuu. Täällä elämä jatkuu normaalisti, oli sitten paukkupakkanen tai lumimyräkkä. Lapset menevät kouluun, aikuiset töihin ja liikenne soljuu. Harrastukset vaihtuvat sään mukaan eikä oikeastaan mikään keli ole este ulkoilulle.

Jump! Nautitaan lumesta!

Näissä maisemissa kelpaa kuvata, kelikin suosi koko kuvauksen ajan!

Unnan kanssa esiteltiin lumikenkäilyä Pöyliöjärven jäällä ja kerroin oman tarinani siitä, miten Lappi houkutti etelän ihmisen napapiirin pohjoispuolelle. Lumikenkäilykuvaukset venyivät ja Unna selvästi väsyi syvässä hangessa kulkemiseen. Dronesta se hermostui ja haukkui kojetta taivaalle tuijottaen. Pikku hiljaa Unna kuitenkin tottui siihen ja sulatti dronen lentämisen lähellä. Loppujen lopuksi siitä taisi tulla ihan kivaa kuvaa, kun Unna kulki mun edellä reippaasti, koska itse asiassa jahtasi dronea :)

Oma rauha ja koskematon hanki...ainakin paikoin ;)

Olipa raskas kuvaussessio, taisi Unna tuumata.

Pilkkiminen oli toinen brittejä kiinnostava aihe. Kari näytti mallia ja juuri, kun olin kehunut Karia Pöyliön parhaimmaksi pilkkimieheksi, niin jo tarttui saalis koukkuun! Eipä tullut turhaan kehuttua miestä.

Kaikki valmiina kuvaukseen...action, kamera käy. kuva @Anne

Unna tarkkailijana

Saalis se on pienikin saalis!

Pilkillä ehti tulla jo vähän vilu ja siirryttiin laavulle tulille ja kahville tarinoimaan. Eija oli laittanut tarjolle lohileipiä sekä leipäjuustoa ja lakkoja. Kyllä vain maittoi kaikille.

Laavuhetki 

Päivä eteni vauhdilla ja oltiin jo jäljessä aikataulusta, kun vihdoin suunnattiin kohti Suomua. Ajettiin Räisälän jäätien kautta, koska se oli myös kuvaajien listalla. Ajaminen jäällä vetten päällä oli heille hieno kokemus.

Vihdoin päästin Suomulle ja rinnekuvauksiin. Suomun isäntä Tirkkosen Kari lähti itse kelkalla viemään kuvausporukkaa ylös tunturiin, kun minä taas tulin suksilla hissillä ylös. Kuvaajista toinen, Max, pääsi toisen kelkan sarviin ja oli aivan innoissaan ajosta. Hänellä oli aikaisempaa kokemusta kelkkailusta, joten homma sujui kuin vanhalta tekijältä.

Max kelkan puikoissa

Menköön muut kelkalla, meikä nousee hissillä :)

Sieltä ne poijaat saapuu

Tirkkosen Kari kyyditsi dronekuvaaja Samulin ylös tunturiin.

Ensin kuvattiin dronella ja sitten Ross laski kanssani alas kamera sylissä. Välillä pysähdyttiin haastattelun merkeissä rinteeseen ja taas jatkettiin mutkamäkeä alas. Saatiin filmaukset purkkiin ja koko ryhmä oli tyytyväinen päivän tekemisiin. Oli huikea kokemus, kun pääsin kurvailemaan rinnettä eikä siellä ollut muita.

Ihan tyhjä rinne, vain minä kurvailemassa! Olipa mieletön fiilis!

Mun Lappi!

Kuvaajatkin ihmettelivät tyhjää paikkaa, oli kuin koko rinnekeskus olisi ollut vain meille. Koronavirus teki valitettavasti tehtävänsä Suomulla, kiinalaisryhmät peruivat matkansa ja nyt rinteillä on tilaa.

Kamerat valmiiksi

Ross on  ollut aiemminkin pohjoisessa kuvaushommissa eikä ollut vielä koskaan nähnyt revontulia. Päivällä hän juurikin motkotti, että 'I have never seen those bloody northern lights'. Nyt tuo odotus palkittiin, kun kuvausiltana taivaalla leimusivat varmaan koko talven parhaimmat reposet. Aivan loistava lopetus pitkälle kuvauspäivälle...tosin minä olin jo untenmailla enkä nähnyt mitään!

Reposet Kemijärven yllä, kuva @SamuliRosenberg

Vihdoinkin kunnon pakkaset!

Kyllä tänä viikonloppuna on kelvannut kelien puolesta. Pakkanen on paukkunut ja aurinko möllöttänyt taivaalla. Auringonnousu on värjännyt taivaan mitä upeimpiin sävyihin. Tänään taisi olla tämän talven kylmimpiä päiviä, meillä -29 astetta. Vaan eipä tuo ulkoilua ole haitannut, eihän sole ku pukeutua kunnolla. Ja kun on käsistä taitava kaveri, joka neuloi mulle upean paksun villapaidan, niin eipä ole tarvinnut palella.

Villapuseron tekijä löytyy Instagramista @tinpula 

Aamupäivän upeat värit taivaalla ja lumen pinnalla.

 Mennään tästä! Eikä menty, koska emäntä upposi hankeen.

Kelkan jälki kantaa hyvin, ei tarvi lumikenkiä.

Nenään taisi osua kauriiden haju...

Ai että! Lumi, aurinko ja sininen taivas, voiko olla kauniimpaa!

Unna niin nauttii pakkaskeleistä. Vauhti on hiljentynyt rinsessalla, mutta aina se on valmis lähtemään kaikkeen mukaan.

Sinne se pupsa on loikkinut ja Tilko olisi niin mielellään loikkinut perään.

Vein koirat kotiin ja vaihdoin alle liukulumikengät. Kameran etsimessä olivat kauriit, josko löytäisin ne ja saisin jopa kuvattua.

Justiinsa! Hiljaa yritin hangessa liu'utella, mutta eipä nuo kaverit halunneet poseerata. Upein loikin ne jatkoivat jään poikki hiihtäjältä karkuun.

  

Kiersin vielä pienen lenkin ja palasin tyytyväisenä kotiin, oli hieno päivä!

Mennyttä miettiessä

Kappas, eipä tullut kirjoiteltua marraskuussa laisinkaan blogiin. Mitähän silloin tapahtui? Töitä riitti ja aika vain meni. Lumi satoi maahan marraskuun alussa ja siitä asti sitä onkin tullut kiitettävästi lisää. Hiihtokausi tuli aloitettua Ylläksen upeilla laduilla heti lumien tultua.

Kyllä Ylläksellä kelpaa!

Ai että! Ihan mielettömän hieno hiihtokauden avaus.

Kotosalla ei vielä ollut tuolloin latuja, niinpä tuli viikon tauko suksimiseen.

Lunta tulvillaan onpi talvi tää! Ihan toista kuin viime talvena, jolloin lunta saatiin odottaa joulukuulle!

Ja vihdoinkin pääsin kotiladuille!

Siinä se meidän marraskuu taisikin olla. Kovia pakkasia oli ja kuun lopussa sanottiin sanoa heipat auringolle. Näkyillään taas! Tästä se sitten menikin kuukauden päivät ennen kuin tosiaan aurinko näyttäytyi!